Ensinnäkin miten voi olla niin vaikeaa kirjoittaa tämän kansallispuiston nimi oikein?! Olen sen sata kertaa sanonut, kuinka olimme "Tillikkajärven kansallispuistossa". Ei vaan mene jakeluun. Mutta asiaan.

Uiton kierto lisättynä pistolla Venäjänhiekalle oli noin 8,6 kilometriä pitkä helppokulkuinen rengasreitti. Todella rauhallisella etenemisellä ja pitkähköllä uinti- ja kahvitauolla aikaa kului noin 4 tuntia. Suositeltu kulkusuunta on myötäpäivään. Olisi kiva, jos sitä myös noudatettaisiin, koska varsinkin pitkospuuosuuksilla voi olla hankala väistää vastaantulijaa.

Kunnostuksen tarpeessa

Letut alussa, lopussa vai sekä että

Sammakotammen parkkipaikka oli yhtä paikkaa vaille täynnä klo 11:n maissa. Eli saimme viimeisen paikan. Lähtöpisteellä oli letunpaistaja. Hetken piti pohtia, mitä tekisimme, mutta säästimme letuttelun retken loppuun. Menomatka Uiton kierron haaraan saakka kulki hienossa harjumaisessa mäntymaastossa ja suomaisemassa. Välillä oli pientä nousua ja kivikkoista polkua.  Ja tämän minäkin tunnistin harjumaisemaksi (viittaan tässä muutama kirjoitus taaksepäin mainitsemaani "köyhän naisen Punkaharjuun". 

Taukopaikka menomatkalla

Venäjänhiekalla kahvittelua

Jos kiertää Uiton kierron, niin kannattaa ehdottomasti poiketa Venäjänhiekalla. Matka pidentyy 800 metrillä, mutta on se sen arvoista. Hiekkaranta on todella hieno. Kävellessäkään ötökät eivät kauheasti kiusanneet, mutta rannalla niitä ei ollut yhtään. Ranta syveni loivasti, ja vesi oli todella lämmintä. Raikasti kuitenkin oloa näinä hellepäivinä.

Venäjänhiekalla

Viime syksynä Pyhätunturin reissulla ihastuin vesistöjen ylitykseen veneellä. Nyt se olisi ollut mahdollista, jos matkaa olisi jatkanut eteenpäin Kalmoniemeen. Seurueemme oli kuitenkin sopinut alle 10 kilometrin mittaisesta reitistä, joten veneylitys jäi toiseen kertaan. Tosin lyhyttä reittiä toivonut oli aliarvioinut jaksamisensa ja mietti loppumatkalla, että olisi hyvin vielä jaksanut Aution kierron eli yli 3 kilometrin lisälenkin.

Näkymä sillalta

Pitkospuinen paluumatka

Venäjänhiekalta palasimme 400 metriä risteykseen, josta suuntasimme Uiton kämpän pihaan. Siellä olisi ollut tulistelumahdollisuus, mutta eväät oli jo syöty. Eikä kyllä ollut mitään tulisteltavaankaan. Ja taisi olla metsäpalovaroituskin päällä. Se siitä. Kämpän riippusilta näytti vankalta ja uudelta mutta oli jännän huojuva. Paluumatka oli kivettömämpi ja tasaisempi. Ja matkalla oli paljon pitkospuita. Ja lopussa odotti lettu!

Paluumatkan puisia juttuja

Varvikossa iso ampiaispesä

Summa summarum

Upea ilma, upea reitti, ihana hiekkaranta. Olisi ollut huonollakin ilmalla. Venäjänhiekalle voisi joskus mennä telttailemaan. Myös  vesistön ylitys veneellä jäi odottamaan. Eli tämän reitin voisi vetää uudestaan, mutta ehkä ensi kerralla lähdetään Pohjoisniemestä, jolloin tulisi nähtyä reitistön toinenkin puoli. Silloin voisi nähdä Täyssinän rauhan rajakivenkin (tuttu nimi muttei enää mitään muistikuvaa, minkä sodan se päätti; piti googlettaa).