Tällä kertaa reissu suuntautui Loviisaan. Tosin ensin kurvasimme Ruotsinpyhtään kautta ja tutustuimme Strömforsin ruukkiin. Etukäteen olimme katsoneet, että kesäkahvila ei olisi vielä auki, joten yllätys oli iloinen, kun sieltä saikin sumppia. Alkukahvin jälkeen jaksoi hyvin kierrellä ruukin aluetta.

Rautarouvan ruukki ja käsityöläisiä

Pakko todeta, että en tiennyt alueesta juurikaan ennen tuonne menoa, vaikka rautaruukki perustettiin sinne jo 1600-luvun lopussa. Nyt myös tiedän, että yksi ruukin merkittävimmistä johtajista oli Virginia af Forselles, joka nousi ruukin johtoon 31-vuotiaana. Ei paha. Alueella oli ylä- ja alapaja, joista ensimmäisessä oli ihanan hämyisä tunnelma. Tuli aivan lapsuus mieleen, kun pääsin toisinaan käymään mamman kanssa kylän sepän pajassa. Siellä ei toki ollut vesivasaraa tms., mutta tunnelma huokui samanlaista vanhan ajan rautaista tunnelmaa. Molemmissa kannattaa kyllä käydä. Tallin yläkerrassa oli kahden eri taitelijan näyttely. Ja niissä letkuvajoissa ja muissa pikkuisissa rakennuksissa oli käsityöläisiä myymässä tuotteitaan, joten jos haluaa tukea kotimaista käsityötä, niin kannattaa piipahtaa. Itse haksahdin pieneen lintuaiheiseen kukkaroon. Hypistelin sitä pitkään ja lähdin pois, mutta kuinka ollakaan perustelin itselleni tarvitsevani juuri sellaisen ja palasin takaisin. Enää en vain muista, että mikä se perusteluni oli…

Risti parempiin suihin

Ruukkialueella oli myös soman näköinen puukirkko, jonka ympärillä oli tellinkejä. Se sattui kuitenkin olemaan auki, joten kävimme katsomassa Helene Schjerfbeckin vuonna 1898 maalaamaa alttaritaulua. Itse ihastuin pönttökamiinoihin, jotka olivat todella veikeän näköisiä. Aikanaan niiden lähipenkkirivit ovat olleet talvella suosituimpia. Ulkona kolmihenkisen seurueemme yksi jäsen oli kiinnittänyt huomiota katolta puuttuvaan ristiin. Sisällä kuulimme, että muurahaiset olivat tehneet tuhojaan ja syöneet lähes koko puuristin. Tilalle tuleva risti on kuulemma vähemmän muurahaisten mieleen. Vai oliko sittenkään kyse mausta vaan paikallisesta kirkkoa vastustavasta puolisotilaallisesta muurahaisrykmentistä, jolla oli missio?

Ei nimi paikkaa pahenna – ei edes Pyttistä

Ruotsinpyhtäältä matkamme jatkui vajaan 20 kilometrin päähän Loviisaan. Ja kun Pyhtään alueella oltiin, niin en voi olla ihmettelemättä ruotsinkielistä nimeä Pyttis. Ei nimi miestä pahenna, eikä siis paikkakuntaakaan, mutta hymyilemään se saa. Pikaisesti yritin etsiä taustaa nimelle, mutta en aivan luota Suomi24-palstan keskusteluihin. Olisi edes Vauva-palsta, joka on varmana tietolähteenä lähes STT:n luokkaa...

Sympaattinen Komendantintalo

Loviisassa ensimmäinen kohde oli kaupungin museo eli Komendantintalo. Keltaiseen museorakennukseen on ilmainen sisäänpääsy, joten Museokortille ei tällä kertaa ollut tarvetta. Perusnäyttelyssä oli kustavilaisia esineitä, kuten huonekaluja, astioita jne. Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi näitä 100-teemaisia tapahtumia ja näyttelyitä putkahtaa esiin joka suunnasta, ja tuollakin oli sellainen kaupungin kunniaksi. Pääsipä siellä myös tutustumaan Sibeliuksen ajan Loviisaan. Yläkerrassa oli kiva tinanvalajan verstas, jossa oli mielenkiintoista katsella työkaluja ja esineitä. Ja toisella puolella oli tuollainen kuvassa näkyvä jännä tila, jossa oli vähän kaikkea laidasta laitaan. Kahvilaa museossa ei ole, mutta kulmassa näkyi olevan pieni kahviautomaatti. Me emme sitä testanneet, sillä olimme jo etukäteen päättäneet kahvilan.

Sunkkia Tuhannen tuskan kahvilassa

Niinpä tässä vaiheessa suuntasimme Tuhannen tuskan kahvilaan. Ihana nimi. Hesari tietää kertoa, että se on nimetty puutalossa kieltolain aikaan toimineen salakapakan mukaan. Etukäteen en tiennyt paikasta muuta kuin sen, että sieltä saa sunkkeja. Eli suolaisia munkkeja. Makean munkin sisällä oli salaattia, kurkkua, majoneesia yms. Olihan sitä kokeiltava. Melko mielenkiintoinen tuttavuus. Ei mene suosikkilistani kärkeen, mutta voisin ottaa toistekin. Aurinkoisella ilmalla pihalla oli ihana istuskella kahvista ja kiireettömästä ilmapiiristä nauttien. Ja myös henkilökunta oli jotenkin ihanan kiireettömän oloista ja jaksoi rauhassa selittää antimet. Kannattaa poiketa.

Sunkki

Tuhannen tuskan kahvila

Tällä kertaa aikamme loppui kesken, ja vielä jäi jonkin verran nähtävää. Joutunemme palaamaan uudestaan jokin kaunis kesäinen päivä. En halua sanoa, että Loviisa on kaunis kesäkaupunki, koska se ilmaus ärsyttää minua mainoksissa aivan valtavasti. Mikäpä paikka Suomessa ei olisi kaunis kesällä?