Jälkijunassa näitä kirjoitan, eli palataan ajassa vajaa kuukausi taaksepäin ja siirrytään Enontekiön Hietajärven kautta Hannukuruun. Päiväretkelle tuli mittaa 20 km.

Viime hetken reittimuutos

Alun perin tarkoituksena oli kävellä Vuontisjärveltä Montellin majalle ja Rihmakuruun, ihan vaan sen takia, että herra Montell vaikutti mielenkiintoiselta hahmolta. Edellisenä iltana kuitenkin löytyi tämä uusi reitti, joka myös oli Raattaman suunnalla, mutta siitä hieman pidemmälle eteenpäin Ketomellan suuntaan. Minulla ei ollut tarkkaa osoitetta, koska luotin siihen, että jokin kyltti tulisi vastaan. Ison tien (957) varressa on P-paikka, johon auton voisi jättää, mutta jos ajaa vielä reilut 100 metriä eteenpäin, niin vasemmalla puolella tietä olevalla lähtöpaikalla on myös tilaa muutamille autoille. Kuka sitä nyt ylimääräisiä askelia ottaisi...

IMG_20200813_110200.jpg

Hietajärven rannalla

Kohti Hietajärveä

Hietajärvelle menevä polku (tai itse asiassa metsätie, koska melko pitkälle pääsisi autolla) on ihanan hiekkainen ja suhteellisen tasainen. Eli helpot 3 kilometriä. Reitin varrella oleva Pitkäjärvi ohitettiin myös. Siinä kohtaa tuoksui vienosti lempituoksuni, jota laittaisin pulloon jos voisin. Eli suo. Hietajärvellä istahdimme hetkeksi ihailemaan kirkasta vettä ja kauempana uiskentelevia kuikkia. Teki mieli uimaan, mutta säästettiin se paluumatkaan. Tosin menomatkalla olisi ollut aurinkoisempaa ja vähemmän ihmisiä, mutta sitähän ei vielä siinä vaiheessa tiedetty.

IMG_20200813_114602.jpg

Seiponen

Kohti Seiposta

Seuraava välietappi oli viiden kilometrin kohdalla oleva Seiponen. Minun kirjoissa tämäkin oli helppoa, vaikkei tietenkään yhtä tasaista kuin järvelle. Polkua kunnostettiin, eli työkonetta piti väistää puskan kautta. Mönkkärikuski heiluttelikin, että menkää vaan sinne vasempaan haaraan, kun kaivoin karttaa esiin. Eli tässä noin 4,5 kilometrin kohdalla polku haarautuu, mutta molemmat menevät samaan pisteeseen.

IMG_20200813_113354.jpg

Tietöitä

Kohti Pahakurua ja Hannukurua

Ylhäällä tunturissa oli helppo kävellä: leveä ja melko tasainen baana eikä nousuja tai laskuja. Tosin matkalle osuu joenuoman ylitys, mikä ei ole ongelma näin kuivalla kelillä loppukesästä, ja todella mutainen kohta, jota ei oikein pystynyt kiertämään. Olin luullut, että Pahakurun autiotupa olisi ollut aivan reitillä, mutta opaste näytti vielä puolen kilometrin lisälenkkiä eteenpäin. Me halusimme suorimman reitin, joten jätettiin Pahakuru väliin. Loppumatkasta pohdittiin, että ehkä Pahakurultakin olisi vienyt reitti Hannukurulle, kun jokin merkitty reitti johti yhdessä risteyskohdassa suoraan. Ehkä me olimme jollain talvireitillä tms. En tiedä.

IMG_20200813_123415%20%282%29.jpg

Lähdettiin opastetta seuratan Hannukuruun

Sinänsä ihan sama, millä reitillä oltiin, sillä perille kuitenkin päästiin heikkokuntoisista pitkospuista huolimatta:

IMG_20200813_124053.jpg

Kunnostusta vailla

Ruoka- ja kahvitauko Hannukurussa

Puolivälissä noin 10 kilometrin kohdalla oli aika kaivaa Ruotsin armeijan pakkikeitin esiin ja kokkailla gurmeeta, eli lämmittää vettä ja kaataa se juustomakaronivalmisruokakippoon. Retkiruokana ihan kelvollista. Maailman parasta mustikkapiirakkaakin oli vielä onneksi jäljellä. Hannukurussa olisi ollut mahdollisuus saunoa, mutta emme jääneet odottelemaan saunan lämpiämistä. Vessojen lähellä oli roskiksia ja oikein kierrätyspiste, johon sai jättää myös ongelmajätettä. Siinä oli melkoinen kasa trangian kaasupulloja. Onhan sen hyvä, että on roskiksia ja kierrätyspisteitä ehkä se hillitsee luonnon roskaamista. Mutta toisaalta olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi kantaa omat romppeensa perille asti ja kierrättää siellä. Tuolloin Hannukurussa ei ollut kuin kaksi ihmistä meidän lisäksi, mutta paikka on sen verran iso, että sinne mahtuu teltta poikineen. Mun makuun ehkä jo liian iso. :) Mutta ehkä kiittäisin avaruudesta siinä vaiheessa, kun saavun illalla väsyneenä perille ja löytäisin teltalleni paikan.

IMG_20200813_131733.jpg

Maailman parasta mustikkapiirakkaa (ainakin nälkäiselle kulkijalle)

Paluumatka samoja jälkiä pitkin Hietajärvelle

Päiväpatikointireiteillä tykkäisin eniten ympyräreiteistä, jotta näkisin enemmän uutta maisemaa. Tällä reitillä palattiin samaa polkua takaisin, mutta eipä se haitannut – ihan yhtä kivaa se paluumatkakin oli. Ja kun tulee eri suunnasta, niin aina sitä kiinnittää hieman eri asioihin huomiota. Ja paluumatka tuntuu nopeammalta, kun jo hahmottaa paikkoja.

IMG_20200813_142334.jpg

Hauska silta, jossa käveltiin tallaisten metallitankojen päällä

Hietajärvellä pidimme kauan kaivatun kahvitauon. Edellisestä olikin jo toista tuntia aikaa. Ja uintitauon. Ja koska joku oli jo tehnyt tulet, niin makkaratkin kärvistyivät nopeammin. Oltiin tarkoituksella säästelty niitä viimeiseen taukopaikkaan.

IMG_20200813_154648.jpg

Makkarat tulille Hietajärven laavulla

Summa summarum

Jatkoon! Kivan monipuolinen reitti, jota voi halutessaan muunnella, jos ei halua Hannukuruun asti painaa. Itse asiassa Hannukuru ei sinänsä ollut niin ihmeellinen, mutta reitti sinne oli kiva: tunturiylänköä ja -koivuja, joki, pitkospuita ja rehevää maastoa. Ja tokihan ajatus saunasta tunturissa on aika siisti. Hietajärveä voin suositella monenkuntoisille ihmisille, sillä reitti on helppo, kunhan nyt ylipäätään jaksaa kävellä 3 kilsaa sinne ja saman matkan takaisin. Kiva päiväretkikohde. Ja siitä jos lähtee nousemaan muutaman kilometrin, niin on jo avarassa tunturimaastossa. Eikä sekään pätkä ole mitään vuoristokiipeilyä tai vaadi ylimaallista ponnistelua. Ei paha.