Päivä oli mitä ihanin ja aurinkoisin, joten silloinhan oli hyvä suunnata museokortin johdattamana neljän seinän sisälle valokuvia katsomaan. En ollut ikinä käynyt Helsingin Kaapelitehtaalla Suomen valokuvataiteen museossa, joten siispä sinne. En etukäteen edes tiennyt, mitä näyttelyitä on esillä.

WP_20170218_16_22_19_Pro%201.jpg

Ensin kiersin melko nopeasti Elis Hoffmanin Fading-näyttelyn. Hän oli kiertänyt Ruotsissa itselleen tuntemattomissa paikoissa ja kuvannut vieraita ihmisiä. Nimi Fading viitannee johonkin syvälliseen, mutta minulle se valitettavasti tarkoittaa sitä, että kuvat häipyvät nopeasti mielestä. Ne olivat melko tummasävyisiä ja eivät koskettaneet tai herättäneet ajatuksia. Siis minussa. Ainoastaan tuo peuraa kantava mies jäi mieleen. 

WP_20170218_15_40_09_Pro.jpg

Päänäyttely Poliittisen valokuvan festivaali 2017: Ruoka  Post-food" sen sijaan puhutteli. Ehkä liikaakin, koska osaan kuvista loin vain pikaisen silmäyksen. Näyttelyssähän nostettiin esiin ruoan poliittisia, ekologisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Parasta antia olivat Tim Francon Metamorpolis-sarjan Kiina-aiheiset kuvat. Minusta Francon seuraava kuva kertoo kaiken:

WP_20170218_15_46_49_Pro.jpg

Joissain maissa viljelijät ovat ahtaammaalla. Ja joissain maissa ruoka on lähtökohtaisesti puhtaampaa. Vaikka kuinka viljelisi luomua, niin onhan se eri asia jos viljelmä on miljoonakaupungin sillan alla tai pilvenpiirtäjien vieressä. Francon kuvat olivat positiivisella tavalla herätteleviä.

Sen sijaan oli paljon kuvaajia, joiden töistä jäi ikävä mieli. Toki valokuvaajan joskus pitääkin dokumentoida ja herätellä katsojia, mutta ei se vähennä aihepiirin karuutta. Esimerkiksi Pablo Ernesto Piavano kuvasi maatalousmyrkkyjen inhimillistä hintaa Argentiinassa. Vuonna 1996 Argentiinan hallitus antoi Monsanto-yhtiölle luvan geenimuunnellun soijan viljelyyn ja rikkakasvien torjunta-aine glyfosaatin käyttöön. Yhtiön mukaan aine oli turvallinen, mutta kuinka ollakkaan alueella syövät, keskenmenot ja epämuodostumat kasvoivat räjähdysmäisesti. Kuvissa oli siis mm. epämuodostumista kärsiviä ihmisiä. Todella karua. Näyttelytekstin mukaan Argentiina on maailman kolmanneksi suurin geenimuunnellun soijan tuottajamaa, ja glyfosaatin käyttö jatkuu. Kyllä se saa ajattelemaan yritysten valtaa ja velvollisuuksia. Ja sitä, miten voi omilla valinnoillaan vaikuttaa syömänsä ruoan puhtauteen. Tai onhan se vaikeaa, jos uskoo rahanahneiden tuottajien lupauksiin.

WP_20170218_16_08_11_Pro%201.jpg

Myös Animalia- ja Oikeutta eläimille -tyyliset kyvat olivat karuja. Olen nähnyt niin monia kuvia koe-eläimistä ja kärsivistä eläimistä, joten jätin osion suosiolla väliin.

Kaiken yhteiskunnallisen valveutuneisuuden ja karuuden jälkeen oli hyvä lopettaa leppoiseen Yhteistyötä! Kuvia Kulutusosuuskuntien keskusliiton kokoelmasta -näyttelyyn. Kuvista sai pilkahduksen teollistumiseen ja kulutuskulttuurin syntymiseen. Silvottujen eläimien ja vammojen jälkeen oli ihana katsella rekan perään kipuavia retkelle lähteviä naisia:

WP_20170218_16_11_12_Pro.jpg

Poislähtiessä koin karmivan takaiskun: kahvihammasta oli kolottanut koko näyttelyn ajan, mutta tilasta ei löytynyt kahvilaa. Ulkona katselin, että ehkä rakennuksen perällä olisi saattanut saada kahvia, mutta sehän oli ihan eri suunnassa. Kaukana. Kamala vaiva. Kuntokin saattaisi kohentua kävelyn aikana. Menin siis ratikkapysäkile.