sunnuntai, 19. elokuu 2018

(Hiekka)rantoja joka lähtöön

Tämän kesälomareissun teemaksi muodostui kuin varkain hiekkarannat, jotka paranivat pohjoista kohti edetessä. Tässä on niistä pieni kooste.

 

Ensimmäisenä olivat Kalajoen hiekkasärkät. Ihan kiva mutta melko ruuhkainen. Onneksi alue on niin laaja, että ranta ei tuntunut aivan täyteen ammutulta. Näin jälkikäteen ajatellen paikka ei nousisi kovinkaan korkealle hiekkarantavertailussani.

 

IMG_20180724_131417.jpg

 

Kalajoen hiekkasärkät

 

Seuraavana oli Oulussa Nallikari. Tyylillemme uskollisena suuntasimme kauimmaiseen nurkkaukseen, eli näkötornin kiville, jossa ei ollut ruuhkaa. Aamu-uinnilla se oli aivan autio. Silloin oli hyvä mahdollisuus seurata kalatiiran saalistusta, sillä hänellä oli rannalla varsin vaativa (aikamies)poikanen, joka vinkui kalaa. Tiirat eivät ole lemppareitani, mutta taitavaa kalastusta on aina ilo seurata.

 

IMG_20180724_222048.jpg

 

Nallikari ilta-auringossa Oulussa

 

Aavasaksan kohdalla Ruotsin puolella oli kiva kapea hiekkaranta Tornionjoessa. Ranta syveni hitaasti, ja pieni virta teki siinä kivan lisän (ei siis kuitenkaan ollut pelkoa, että virta veisi kokonaan mennessään). Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

 

IMG_20180725_160041.jpg

 

Tornionjoki Ruotsin puolella

 

Kun edelliseltä rannalta lähtee Ruotsin puolella tietä 99 pitkin hitusen pohjoisemmaksi, niin päätyy Kattilakoskelle. Iso kyltti kertoo paikasta, joten ohi ei vahingossa ajaa. Paikka on niin lähellä edellistä uimarantaa, että ei turhaan kannata vaihtaa uikkareita siinä välissä. Kattilakoski ei ole hiekkaranta, vaan siinä on kallioinen poukama, jossa on rauhaisaa polskia virran jäädessä toiselle puolelle. Lisäksi siinä on sen verran syvää, että hurjimmat hyppivät kallioilta jokeen.

 

IMG_20180725_163006.jpg

Kattilakoski Ruotsin puolelta kuvattuna

 

Jälleen Suomen puolelle päästyämme seuraava huippupaikka löytyi Pallasjärven rannalta. Siitä olenkin jo toisessa kirjoituksessa maininnut. Lähes sata metriä saa kävellä ihanalla hiekkapohjalla, ennen kuin vettä on rintoihin saakka. Suosikkini pelkästään maisemankin takia tällä reissulla.

 

IMG_20180728_174421.jpg

 

Pallaksen laitamilla

 

Matkalla Norjaan oli tietenkin pakko pysähtyä Sevettijärven tutulla hiekkarannalla, joka myös syvenee hitaasti. Ihana ranta!

 

IMG_20180731_150415.jpg

 

Sevettijärvellä

 

Norjassa Pykeijassa pulikoimme sekä tunturilammessa (upea!) että Varanginvuonossa Jäämeressä, jossa kerrankin tarkeni. Ihanan kirkasta vettä ja hieno hiekkapohja. Normaalioloissa saamme uida Jäämeressä aina keskenämme, mutta nyt siellä näkyi myös muita ihmisiä uimapatjoinensa. Rannalla oli myös jokin kellertävä, hyllyvä meduusamainen juttu, joka jäi minulle arvoitukseksi.

 

IMG_20180801_100804.jpg

 

Jäämeren rannalla Pykeijassa

 

IMG_20180802_101658.jpg

 

Hyllyvä juttu. Mikä lie?

torstai, 2. elokuu 2018

Patikointia Pykeijassa

Jälkilisäys: Majakkahaaveilua

 

Piti näin jälkikäteen lisätä, että alun perinhän yritin päästä Norjassa majakkaan yöksi. Vuoreijan edustalla on Hornøyan lintusaari, jossa olen muutama vuosi sitten käynyt linturetkellä. Siellä on myös majakka, jossa voi majoittua. Ajatus siellä yöpymisestä on itänyt kaiken tämän ajan. Niinpä lähetin sinne ensin sähköpostitiedustelun, johon ei vastausta kuulunut. Majakkavimmani voitti puhelinkammoni, joten nöyrryin soittamaan. Puhelu alkoi 55 sekunnin mittaisella norjankielisellä nauhoitteella, jonka lopussa piti numeroilla 14 valita jotain. Eka nauhoite meni ohi, joten soitin uudestaan ja kuuntelin ajatuksella. En siltikään tiennyt, mitä olisi kannattanut valita. Niinpä soitin netistä löytyvään toiseen puhelinnumeroon, joka meni laivaa ohjaavalle kapteenille, joka käski soittaa siihen ensimmäiseen numeroon. Tällä kerralla sitten valitsin ykkösen, koska heikolla norjan taidollani se kuulosti oikealta. Numero oli varattu. Yritin useaan otteeseen, mutta aina vaan varattu. Sen takia lopulta päädyimme Pykeijaan. Mikä ei todellakaan ollut huono vaihtoehto.

Reissun jälkeen sain lopulta sähköpostivastauksen majakalta, jossa sen kerrottiin olevan rempassa, joten siellä ei voi majoittua. Olisivat voineet lisätä tiedon myös joko norjan- tai englanninkieliselle nettisivulleen, koska molemmat tarkastin etukäteen.

 

IMG_20180801_105145.jpg

Pykeija (tai Pykeijä, niin kuin siellä kirjoitetaan)

 

Idyllinen Pykeija sijaitsee Norjassa Varanginvuonon rannalla. Suomen rajalta Näätämöstä on sinne noin tunnin ajomatka. Siitä erikoinen kylä, että siellä pärjää suomen kielellä. Sopii sekä kielitaidottomalle että kaltaiselleni henkilölle, jonka on vaikea tehdä päätöksiä: tasan yksi ainoa ruokapaikka ja -kauppa takaavat vaivattoman valinnan. Majoituimme Elsan luona, eli heti päätien alussa olevissa mökeissä. Ensitöiksemme suuntasimme uimaan, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jäämeressä pystyi oikeasti pulikoimaan rauhassa. Ihanaa vaikkakin hieman häiritsevää, jos alkaa pohtia ilmastonmuutosta tms. Iltatuulikin oli suorastaan trooppinen, joten istuimme yötä myöten katselemassa auringonlaskua mökin terassilla.

 

ilta-aurinko.jpg

Kaukana vastarannalla Varanginvuonon toinen puoli ja Vesisaari

 

IMG_20180801_121328.jpg

 

Tunturilampi

 

Luin kahdesta eri mainoksesta, että Ranvikan lintukalliolle ja hylättyyn kalastajakylään on päiväpatikointireitti. Toisen mukaan sinne käveli tunnin, toisen mukaan 1,5 tuntia. Noh, me kävelimme 2 tuntia emmekä edes päässeet perille. Tosin me aloitimme ajanoton jo mökiltä, josta oli kuitenkin tovi matkaa polun alkupäähän. Ja pysähdyimme uimaan tunturilampeen. Ja kävelimme todella rauhallisesti, koska lämmintä oli noin 30 astetta ja ei tuullut. Huh. Yhteensä matkaa kertyi n. 11 km.

 

 

IMG_20180801_111827.jpg

 

Jalkapallokenttä

 

Reitti oli melko selkeä, kunhan löysi polun alun jalkapallokentän ja rakennuksen välistä. Paremmassa kunnossa se kenttä oli kuin moni kenttä Suomessa; nurmi oli tosin paikoin pitkää. Jos katsoo netistä karttaa, niin kylässä on kaksi vihreää neliömäistä länttiä: toinen on hautausmaa, toinen jalkapallokenttä. Eli kentän kyllä löytää Mosedalsveienin päästä. Paikoitellen polku oli merkitty punaisilla nuolilla kiviin. Välillä polkuja erkani kahteen suuntaan, mutta ne veivät kuitenkin samaan pisteeseen.

 

IMG_20180801_115924.jpg

Keskellä häämöttää yksi puhelintolppa, jolta vielä matkaa seuraaville

 

Koska meillä ei ollut etukäteen tietoa reitin pituudesta, niin jokaisen kumpareen päällä kuvittelimme rannan jo näkyvän. Ei näkynyt. Kun lopulta näkyviin tulee kaksi puhelinpylvästä, niin sitten on jo voiton puolella. Lämpötilaan nähden meillä olisi pitänyt olla puolet enemmän juomaa mukana, joten käännyimme takaisin, kun saimme kalastajakylän näkyviin. Lähtöpisteessä tapaamamme leidi kertoi, että viimeinen lasku olisi ollut paikoitellen todella jyrkkä (lähes konttausta). Olisimme siitä kunnon puolesta selvinneet, mutta ei janoisenakaan ole kiva taivaltaa helteessä. Järkiteko, eikä harmita yhtään jälkikäteen, sillä reitti oli muutenkin hieno. Pääsee sinne perille saakka toistekin. Paluumatkalla pulahdimme jälleen uimaan. Ja kun ui alusvaatteisillaan, niin siitä sai kivaa viilennystä vaatteiden alle paluumatkalle.

 

IMG_20180801_130656.jpg

 

Siellä alhaalla se kylä häämöttää

 

Mennen tullen törmäsimme kiirunaperheeseen. Tulomatkalla lähes astuimme poikasten päälle, sillä ne odottivat paikoillaan hiljaa aivan viime hetkeen saakka, ennen kuin pyrähtivät pakoon. Varsinaiset lintukalliot olivat jo tyhjenneet tässä vaiheessa kesää.

 

IMG_20180801_114148.jpg

 

Kun ruoka katsoo silmiin

 

Kävimme Pykeijassa muutamia vuosia sitten, joten tiesimme, että kylästä saa mainioita kuningasrapuannoksia. Ensimmäisenä iltana ravut vielä menivät alas, mutta ruokailun jälkeen erehdyimme katselemaan isossa vesialtaassa touhukkaasti huiskivaa rapua… seuraavana iltana söinkin sitten turskaa... Tunturissa tapaamamme leidi sattui samaan aikaan ruokapaikkaan ja liittyi seuraamme. Hän tilasi valasta, mikä on sen verran eksoottista, että sain maistaa hänen annostaan. En osaa vieläkään sanoa, tykkäänkö siitä vai en: hieman kuin sitkeää maksaa. Leidin kanssa pohdimme annoksen eettisyyttä, mutta emme antaneet sen haitata ruokailua.

 

IMG_20180731_180044.jpg

Kylän raitilla

 

Harvinaisuus hautausmaalla

 

Pykeijan hautausmaalla kasvaa harvinainen siperiansinilatva, jota ei kasva kovinkaan monessa paikassa. En ole kasviasiantuntija, mutta onhan se nätti kukka: ja hautausmaa on ympäristönä varsin vinkeä kasvupaikka. Ja mikä ihme siinä on, että lähes joka ulkomaanreissulla törmään hautausmaalla ystävälliseen kissaan! Tämä reissu ei ollut poikkeus.

 

IMG_20180801_194149.jpg

 

Harvinainen siperiansinilatva

 

 

IMG_20180801_194419.jpg

 

Ei niin harvinainen ystävällismielinen kissa

 

maanantai, 30. heinäkuu 2018

Pieniä päiväreittejä pohjoisessa

Tänä vuonna viimeinenkin repäisin ja kävin kiertämässä myös Palkaskeronkierroksen (n. 7 km). Mutta koska olen urautunut Särkitunturiin ja Taivaskeroon, kävin niillä ensin. Vanhassa vara parempi. Säät suosivat kulkijaa, ja hyttyset loistivat poissaolollaan. Täydellisiä retkisäitä ulkona kahvitteluun. Kaltaiseni henkinen introverttimetsäläinen toki kavahti kanssakulkijoita, jotka hyvä sää oli tuonut samoille reiteille. Siinäkin on puolensa, kun liikkuu viileässä tihkusateessa.

 

IMG_20180727_134037.jpg

 

Kahvittelua Särkitunturilla

 

Parasta on Pallas

 

Palkaskero-reitin alku poroaidalle saakka oli todella helppokulkuista. Sitten alkoi pikkuinen nousu, mutta ei reitti missään vaiheessa ollut mahdoton. Tämän kesän takuuhelleilmoilla myös huipulla tarkeni siemailla kahvia.

 

IMG_20180729_113359.jpg

 

Vanha poroaita

 

IMG_20180729_115737.jpg

 

Taustalla häämöttää Pallasjärvi

 

Reitin loppuosa oli yllättävän vehreää, koska Palkaskeron toisella puolella oli karua. Ja loppuosan Orava Avenue -ympäristötaideteos istui ympäristöön yllättävän hyvin. Etukäteen, osiota edes näkemättä, olin teilannut koko idean.

 

IMG_20180729_133024.jpg

 

Ylhäältä reitin varrelta näki kivasti Pallasjärven, jossa tuli käytyä useampana päivänä uimassa ja rentoutumassa.

 

IMG_20180729_153712.jpgIMG_20180729_183731.jpg

perjantai, 27. heinäkuu 2018

Lännen kautta pohjoiseen

Tällä kertaa reitti pohjoiseen oli erilainen, sillä tie vei länsirannikon kautta. Hieman eksoottista seutua. Pohjanmaalla ajellessa aloin miettiä, että muokkaako maisema ihmisen luonnetta. Jos on silmänkantamattomiin laakeaa ja suoria teitä – ei mitään mielenkiintoisia mäennyppylöitä tai mutkia niin tuleeko ihmisestäkin aavistuksen totinen torvensoittaja? Tämän teoriani perustan äärimmäiseen pieneen otantaan ja vahvaan ennakkoasenteeseen.

 

 

Pandoja ja vaivaisakka

 

Vaikka en (kaikkia) eläintarhoja periaatteessa hyväksy, niin tällä reissulla päädyin Ähtäriin pandojen takia. Nyt olen osaltani kantanut korteni kekoon velkaisen kunnan hyväksi. Mutta seuraavan kerran käyn siellä korkeintaan vasta siinä vaiheessa, jos pandat saavat perheenlisäystä. Olisin ostanut netistä halvemman lipun, mutta sisäänmenoaika olisi pitänyt tietää tunnin tarkkuudella. En halua kesälomareissulla kulkea kello kaulassa, joten ostin kalliilla hinnalla portilta. Satuimme hyvään aikaan, sillä jonoa ei ollut yhtään. Poistuessamme jono oli törkeän pitkä. Ja ovathan ne pandat söpöjä.

 

IMG_20180723_103525.jpg

 

 

Ja kun siellä suunnalla liikkuu, niin kukapa ei kieppaisi Soinin kautta katsomassa kirkon edessä seisovaa Suomen ainoaa vaivaisakkaa!

 

IMG_20180723_155043.jpg

 

Vaivaisakka Soinissa

 

 

Kukkolankoskella

 

Ensimmäinen varsinainen kohde oli Kukkolankoski, jonka muistin lapsuudesta. Ai että, mikä nostalgiafiilis. Edelleenkin paikka teki minuun vaikutuksen, vaikka tällä kertaa en keikkunutkaan hataran näköisillä puutellingeillä. Seurasimme hetken aikaa lippoamista, jota haluaisin joskus kokeilla.

 

IMG_20180725_130514.jpg

 

Kukkolankoskella. Vastarannalla Ruotsi.

 

Aavasaksalla

 

Seuraava pysäkki olikin jo Aavasaksalla, jonka myös muistin lapsuudesta. Tai lähinnä muistin vain nimen ja sen, että meiltä päin kaikki kävivät Aavasaksalla. Nähtävästi meidän kylästä ei osattu mennä sen pohjoisemmaksi. Senpä vuoksi minulla ei ollut suuria odotuksia paikan suhteen, mutta yllätyin iloisesti. Nyt myös tiedän, että se on Suomessa eteläisin kohta, jossa voi nähdä keskiyön auringon.

 

IMG_20180725_142311.jpg

 

Näkymä Aavasaksalta

 

Aavasaksan punatiilisestä näkötornista oli hyvät näkymät ympäriinsä Tornionjokilaaksoon, mutta vielä enemmän tykkäsin ravintolapaviljongin edustalla olevasta näköalapaikasta. Ja paviljongissa oli todella erinomainen ruoka! Jo pelkästään sen takia kannatti tulla, mutta itse asiassa koko paikka oli todella viehättävän ja rauhallisen oloinen. Ihan syystä se on valittu yhdeksi viralliseksi kansallismaisemakohteeksi. Siellä oli myös Annikki Kariniemen patsas. Olen jälkikäteen joutunut perehtymään tarkemmin hänen kirjalliseen tuotantoonsa, koska minulle hän ei ole tuttu kirjailija. Otin tehtäväkseni lukea ainakin yhden hänen kirjansa talven aikana.

 

IMG_20180725_144637.jpg

 

Hyvä ruoka, parempi mieli

 

IMG_20180725_142900.jpg

lauantai, 12. toukokuu 2018

Päiväretki Sipooseen – uhka vai mahdollisuus?

Pienryhmämme suuntasi kauniin keväisenä päivänä Gumbostrand Konst & Form -taidenäyttelyyn Sipooseen. Sipoosta tiedän käytännössä vain Sipoonkorven, jossa olen käynyt kerran sienestämässä noin tuhannen muun samana päivänä metsään eksyneen kulkijan kanssa. Ja ainakin aikoinaan Sipoossa oli salibandyhalli, jonka vetoisuus sai peruukin pyörimään päässä.

 

IMG_20180512_120819.jpg

 

Gumbostrand Konst & Formin sivuilla sanotaan, että itse matka sinne on jo elämys. Ja kieltämättä viimeiset pari kilometriä olivat idylliset: hulppeita taloja, ranta aivan tien vieressä ja kapea, kiemurteleva pikkutie, jossa ei voinut uneksiakaan, että kaksi autoa sopisi ajamaan yhtä aikaa vastakkaisiin suuntiin.

 

Itse pytinki on 1950-luvulta Hartwallin entinen tehdasrakennus. Näyttely on varsin kompakti, joten sen kiertää nopeasti. Meitä kiinnosti ennen kaikkea animaatiosuunnittelija Phil Mendezin näyttely. Huikeita hyvän mielen tauluja. Kaikki taulut oli signeerattu tänä vuonna, joten melkoisen tuottelias tyyppi.

 

IMG_20180512_121559.jpg

 

Myymälässäkin oli kaikkea kivaa, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Kävimme myös viereisessä Punaisen talon käsityöläispajassa, jossa oli entistä enemmän kaikkea pientä kivaa. Sieltäkään en ostanut mitään, vaikka tarjolla olisi ollut hienoja lintuaiheisia käsitöitä. Sen sijaan sain muutamia ideoita, joita voisin itse kokeilla nikkaroida kesällä. Katsotaan, mitä siitäkin tulee.

 

kuva.jpg

 

Jo menomatkalla bongasimme N’avetan Laiturin, jossa mainostettiin keittolounasta myös viikonloppuisin. Kolmenlaisesta keitosta löysi jokainen mieleisensä – itse tykästyin lohikeittoon mutta kurpitsakeitossakin oli kivasti potkua. Paikka on avautunut viime vuonna ja toimii kuulemma myös läheisen koulun ruokailutilana. Lounaspaikasta avautui upea näköala venelaitureille ja merelle – harmillisesti terassi oli täynnä, mutta sisälläkin viihtyi. Laiturin työntekijä mainosti parin kilometrin päässä Västerskogissa olevaa N’avetan leipomokahvilaa. Hörpimme ensin lounaaseen kuuluvan kahvin ja suuntasimme vielä sinne uudelle kupilliselle. Nimensä mukaisesti kahvila toimii vanhassa navetassa. Ehkä kivoin istumapaikka oli pihalla olevan korkean kivistä tehdyn kinkaman päällä: siellä oli yksi terassipöytäryhmä, jossa sai kahvitella rauhassa ja katsella alapuolella hyöriviä ihmisiä.