perjantai, 1. syyskuu 2017

Syksyinen saunareissu Lonnaan

Tuossa noin kuukausi sitten pohdin, että pitäisi testata Lonnan sauna. Ja nyt se on tehty.  Etukäteispelkoni kauheasta ihmismassasta saunassa osoittautui turhaksi. Kenties kesällä on ollut enemmän porukkaa, mutta nyt osan ajasta sai olla jopa aivan omassa rauhassa. Melkoista luksusta.

Kananmuistinen rentoutuu

Netissä oli varoiteltu pukutilojen ahtaudesta, ja kieltämättä se oli kompakti tila – varsinkin jos olisi enemmän ihmisiä. Kaappiin sai mahtumaan arvotavarat, ja jopa repun sain jotenkin tungettua sinne. Melkoiselle mutkalle mutta sisään meni. Pukuhuoneen ja saunan ovet avautuivat koodilla. Koodi oli lyhyt, mutta niin on joskus muistinikin. Niinpä rutistin koodin sisältävää paperilappua kädessäsi melkein jopa uidessani. Kamalaa, jos olisi joutunut juoksemaan sisälle kysymään sitä…

IMG_20170831_204756.jpg

Tunnelmallinen pesutila

Alakerran pesutiloissa tykästyin suihkuttomuuteen. Tuli ihan mummolan sauna mieleen. Tosin mummolan saunassa ei ollut juoksevaa vettä. Eikä puukiuluja. Tai itse asiassa edes kunnollista pesytymistilaa, koska sekin oli hoidettava lauteilla. No mutta kuitenkin. Minusta suihkuttomuus toi siihen oman vanhahtavan tunnelmansa. Mutta ihan niin vanhahtavaa ei sentään ollut, että olisi ollut erilliset nupit kuumalle ja kylmälle vedelle. Niistä tykkään! Tosin en luota nykyihmisen kykyyn käsitellä niitä, joten ehkä yksi vipu on ihan hyvä: kuitenkin joku polttaisi itsensä ja sitten olisi kauhea syyllisen etsintä lööpeissä, koska vivun vääntäjän kyvyssä käyttää maalaisjärkeä ei tietenkään voisi olla mitään vikaa...

Löylyä lyöden tai sitten ei

Ehkä turhaan parjaan nykyihmisiä, sillä itse en täysin tajunnut sitä löylyn heittämistä. Parvisauna oli kaiken kaikkiaan jännä kokemus. Löylyä olen kuitenkin tottunut heittämään istumapaikaltani: nyt piti laskeutua muutamia portaita alemmaksi välitasanteelle, liikutella kahta puista vipuvartta, joilla avattiin kansi, kantaa hervottoman isoa, pitkää ja painavaa löylykauhaa mukana ja sitten todeta, että en jaksa kaataa kauhasta vettä yhdellä kädellä (pitelin sitä kantta auki toisella kädellä), koska se kauha oli niin painava. Ehkä siinä oli jokin juju, jolla kannen olisi saanut jäämään auki. En vain tajunnut sitä. No, tästäkin selvisimme.

IMG_20170831_192540.jpg

Terassilla valoisan aikaan

Maisemaa ja uintia

Parvelta avautui ihana näkymä merelle, jossa näkyi muutamia purjealuksia. Ja lauteet olivat ihanan leveät, joten niissä saattoi röhnöttää oikein kunnolla. Tokihan välillä piti käydä uimassa ja istuskella terassilla hämärtyvästä illasta nauttien. Olisi pitänyt ottaa mukaan Crocsit, niin uiminen olisi ollut helpompaa – reitti rantaa oli hyvä, mutta karaistumattomat jalkapohjani uikuttivat uimarannan kivistä.

IMG_20170831_204957.jpg

Uimaan, uimaan

Illan pimentyessä totesimme, että nyt oli mitä mainioin aika tähän saunareissuun. Hämärtyvä ilta saunan terassilla istuessa, ulkoterassin valoja ihaillessa ja lauttalaiturilta näkyvät kaupungin valot toivat reissuun tunnelmallisen lisämausteen. Ja sattui vielä ihanan kovahko mutta lempeä syystuuli, joka minun kirjoissa nostatti reissun tunnelmallisuutta entisestään.

IMG_20170831_210741.jpg

Ulkoterassin valot

IMG_20170831_211138.jpg

Lauttaa odotellessa

perjantai, 25. elokuu 2017

Taatsin seita: 2. kerta toden sanoi

Taatsin seita on pitkään ollut nähtävyyslistallani. Kerran yritimme sinne ajella hämärtyvässä illassa, mutta jouduimme kääntymään pois. Ei vain ollut tarkoitus sillä kertaa päästä perille. Nyt lähdin kohti Pokkaa jo aamupäivällä. Seidalle johtava tie on aluksi hyvää hiekkatietä, mutta suurin osa matkasta on roheampaa soratietä: nyrkin kokoisia kiviä jne. Perille kuitenkin pääsee.

IMG_20170823_122333.jpg

Pokassa on ollut kylmä

Hyviä enteitä 

Minua voi kutsua hölmöksi, mutta innostuin soratien varrella näkemistäni valkoisesta porosta ja korpeista. Pidin niitä hyvinä enteinä paikan historiaa ajatellen: valkoinen porohan on ollut keskeinen uhrieläin ylisille. No, korpin suhteen olen käsittänyt, että aikoinaan saamelaiset pitivät sitä huonon onnen tuojana. Aika sama tuntuu olevan monissa muissakin kulttuureissa, sillä korppia on pidetty esimerkiksi paholaisen lintuna. Ristiriitainen lintu, koska jotkut ovat pitäneet sitä myös hyvänä henkilintuna. Minulle se on yksi lempilinnuistani ja ainoastaan positiivinen olento. Aina ilahduttava näky. 

IMG_20170823_104605.jpg

Taatsin seita

Kivipaasi kuin kolehti 

Koska kyseessä on tärkeä muinaisjäännös ja palvontapaikka, suhtaudun siihen asiaankuuluvalla kunnioituksella. Lähestyn hiljaa ja rauhassa. Uhrilahja mukana. Kivipaadella näkyvistä esineistä ja kolikoista päätellen en ole ollut ainoa. Jotenkin tuli iso kolehti mieleen. Seitakivi on vinkeän näköinen, joten käsitän hyvin, miksi se on aikoinaan valikoitunut pyhäksi paikaksi. Mutta vastarannan rakkamainen ranta on myös upea. Hieman reunempana Taatsin seidasta on pystysuora kallio eli Taatsinkirkko, joka myös on vaikuttava.

IMG_20170823_112820.jpg

Taatsijärvi

Kävelin edestakaisin ja pysähdyin sivummalle kahville. Siinä oli rauhallista istuskella lintuja kuunnellen ja Taatsijärveä katsellen. Ja kun vielä myöhemmin näin kuukkelin pyrähtävän seitakivelle, kokemus oli täydellinen.

Paluumatkalla poikkesin vielä lähellä olevalla Taatsin autiotuvalla. Se oli tyhjä, mutta ihanasta lämmöstä ja savun hajusta päätellen siellä oli äskettäin majailtu.

IMG_20170823_115946.jpg

Taatsin autiotupa

Poikkesin myös Tieva-baariin ihan vaan siitä ilosta, että se silloin eräänä kertana oli pelastuksemme, kun bensamittari vilkkui punaisella. Sitten vain hiekkatietä pitkin takaisin Leville. Siltaremontti on jo valmistunut, joten ei tarvinnut ajella kiertotietä.

20170825_221707.jpg

Varoitus Könkään päässä: tie oli parempi kuin merkki antoi odottaa

 

perjantai, 25. elokuu 2017

Saanan huipulla ja palsasuolla

Elokuisen reissuni pääkohde oli Kilpisjärven mahtava Saana. Kipuamisen aikana Taiskan laulu soi päässä useammankin kerran. Tältä reissulta periaatteessa riittäisi pelkät kuvat: niin upea paikka se on. Mutta vastapainona tai -lauseena lyhyille Whatsapp-viesteille ja Instan aihetunnisteille ja kuville, kirjoitan pitkästi.

IMG_20170822_161015.jpg

"Kun jäinen pohjoistuuli soi, myös itkee Saana"


Vastaantulijoiden kaistalla on v*********a luistella


Tuijotettuani ensin päiväkausia sääennusteita siirryin pohtimaan ajoreittiä Liikenneviraston ilmoitusten pohjalta. Etukäteen oli varoiteltu Muoniosta ylöspäin olevista tietöistä ja paikoin vain yhdestä käytössä olevasta kaistasta. Tilastojen mukaan eräänäkin päivänä siitä oli kulkenut 12 autoa tunnissa. Naurahdin kevyesti ja suuntasin kohti tietöitä – kaupungissa ei kulje noin vähän autoja edes juhannusyönä. Sonkamuotkan jälkeen oli kaksi hiekkatiepätkää, mutta ne olivat lyhyitä. Ja siihen saakka sai käytännössä ajaa 80 km/h uudella pikitiellä, josta vielä viivat puuttuivat.

Hämmentävin hetki tosin oli juuri siinä kohdassa, jossa oli vain yksi ajokaista asfalttityön takia. Joku heppu juoksi vaihtamaan liikennevalot vihreiksi, niin siirryin ohjatusti vastustajan kaistalle. Eikös tovin päästä vastaan ajanut rekka. Hämmennyin ja pysähdyin. Siinä sitten tuijotettiin toisiamme. Nähtävästi hänellekin oli näytetty vihreää toisessa päässä. Tai jos oli työmaaliikenteessä, niin toivoisin, että työläinen on se joka väistää. Oikealla kaistalla oli pari työmaa-ajoneuvoa ja tiejyrä peruuttamassa. Koska rekka ei hievahtanutkaan, ratkaisin pattitilanteen puikahtamalla peruuttavan jyrän taakse: ei näyttänyt asfaltti onneksi höyryävältä juuri siinä kohdassa – hieman edempänä sitten oli suorastaan lieskoja. Tästäkin selvittiin. 
Sen kunniaksi pidin Sonkamuotkassa tauon; kahvi ja munkki vain 50 senttiä. Olisikohan Suomen halvin? Kannattaa ehdottomasti pysähtyä, jos siellä liikkuu. Ja on siellä toki muutakin.

IMG_20170822_081240.jpg

Suomen halvin kahvi ja munkki? 

Pumppu kovilla


Makuasioista ei kannata kiistellä, mutta minusta Kilpisjärven seutu on yksi Suomen kauneimmista paikoista. Enkä tarkoita ainoastaan Saanaa vaan koko seutua. Ihastelin seutua jo ajomatkalla, ja sitten perillä vain heti kipuamaan ylös. Portaat purettiin kesällä, mutta kyllä sinne ylös silti pääsee. Eka kilometri on jyrkin ja pahin. Luulin jo pumpun poksahtavan ja mietin jäähyväiskirjettä lapsille. Sitten pidin tauon. Muistin, että ei ole kiire. Ja kyllä sinne kipusi mua varmaan 100 vuotta vanhempiakin. Mutta toisaalta sehän on se sitkein sukupolvi. Ja mitä ylemmäksi pääsee, niin tavallaan sitä helpommaksi meno muuttuu. 

IMG_20170822_121716.jpg

Ylös, ylös

IMG_20170822_122946.jpg

Ylhäällä


Mitä isompi maisema, sitä pienempi huoli

Paluumatkalla pysähdyin noin puoliväliin kahville. Ei huipullakaan kauheasti tuullut, mutta alempana oli silti lämpöisempi ja parempi istua. Radiosta oli kuunnellut, kuinka suomalainen avaruustutkija kertoi useiden kollegoidensa kuvittelevan itsensä Marsiin, jolloin arkiset ongelmat tuntuvat hyvin mitättömiltä. Mielikuvitukseni ei riitä siihen, mutta Saanalla istuessani ja Norjan puolelle katsellessani koen itseni hyvin pieneksi. Kun näkee ympärillään jotain niin jylhää ja laajaa, omat asiat loksahtavat erilaiseen perspektiiviin. Vaikka tiedän pulmien olevan olemassa, koen maisemassa jotain hyvin rauhoittavaa ja liikuttavaa. Taukoni kesti pitkään. 

IMG_20170822_132036.jpg
Pohdin istuessani, että vaikka kuinka tykkään Levillä Kätkätunturin maisemasta jaa siellä on rauhoittavaa, niin en pääse siellä samanlaiseen mitättömyyden mielentilaan. Saanan lisäksi saman fiiliksen olen kokenut Karigasniemen Ailigas-tunturilla. Johtuukohan siitä, että molemmista näkee Norjan lumihuippuisia vuoria.


Paluumatkan aivan loppumetreillä siinä kuraisimmassa kohdassa vastaan tuli ulkomaalainen perhe: isällä oli kantorinkassa joku parivuotias tenava ja äidillä eturepussa aivan pieni vauva. Äitiä ei juuri hymyilyttänyt. Oli suorastaan kärsivä ilme. Pointsit heille, jos huipulle kipusivat. Tai sillä ilmeellä edes 100 metrin päähän. Mutta on niitä nättejä maisemia jo alempanakin, vaikkei huipulle päätyisi.

IMG_20170822_141400.jpg

Vielä muutamia metrejä enne lounasta


Söin lounasbuffetin Retkeilykeskuksessa, ennen kuin lähdin käymään jääkäreiden muistomerkillä. Paluumatkalla piipahdin vielä luontokeskuksessa ja Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla. Luontokeskuksen takaa saa muuten otettua kivoja kuvia Saanasta, jos joku ei sitä tiennyt.

 

IMG_20170822_170042.jpg

Iiton palsasuo


Huomaamaton Iiton palsasuo


Suomen luonnonsuojeluliiton Suomen 100 luontohelmeä -listaa selatessani huomasin Iiton palsasuon, joka on matkan varrella. Tullessa en sitä huomannut, ja ohi meinasin ajaa myös paluumatkalla. Odotin isompaa merkkiä. Eli kun on ajanut  Kilpisjärveltä noin 40 kilometriä ja näkee sinisen P-merkin, niin se on siinä. Infotaulu on melko piilossa pusikossa. Pitkospuita on noin 500 metriä, ja reitin varrella on kerrottu palsasta. Ihan pysähtymisen arvoinen paikka, vaikka silmiini näytti tavalliselta suolta. Ehkäpä pysähdyttävintä on kuitenkin pohtia ilmastonmuutoksen vaikutusta palsasoihin. Eli tarkastella sitä kuuluisaa isompaa kuvaa.

IMG_20170822_171459.jpg

Palsasuon pitkospuut

 

 

maanantai, 21. elokuu 2017

Harmaan sateinen Särkitunturi

Voisin kieltää itseltäni säätiedotteet. Tuijotin niitä jälleen viime töikseni illalla silmät ristissä ja heti ensimmäiseksi aamulla sängyssä. Ja jatkoin aamukahvilla. Ja aamukahvin jälkeen. Ihan kuin ne niin nopeasti muuttuisivat. Sateista ja harmaata kaikissa suunnittelemissani kohteissa. Ja en kuitenkaan hätkähdä kosteaakaan ilmaa, joten aivan turhaa vatvomista.

IMG_20170821_124816.jpg

Harmaan eri sävyjä Särkitunturin laella

Päätin siis suunnata Muonioon Särkitunturille, jossa on kiva käydä niin sateella kuin paisteella. Ja reitti on selkeä, joten ei tarvitse aran matkailijan pelätä reitiltä harhautumista huonommallakaan näkyvyydellä. Ja nyt siis näkyi ihan hyvin.

20170821_203356.jpg

"Entti"

Se oli viuhahdus

Ohitin kodan, koska suunnittelin kahvipaussia ylhäällä, vaikka tiesin silloin jo sateen ehtivän alkaa. Ihailin käppyräpuita, joista mieleeni tulivat entit. Kuvittelin niiden jo vilkuilevan kulkijaa kulmiensa alta ja myhäilevän hyväntahtoisesti partaansa. Ja kun näihin tunnelmiin olin päässyt, niin lammen rannalla siirryin Tolkien-maailmasta saamelaismytologiaan ja pohdin, suuttuisiko skaimmadas pienestä pulahduksesta. Sovittiin, ettei suutu, jos käyn alasti ja nopeasti. Ei ole elo tylsää tällä mielikuvituksella.
Sain parahiksi vedettyä kamppeet niskaan, ennen kuin paikalle saapui yksinäinen lintumies. Sitten join kahvia sateesta huolimatta. Eipä se sadekamppeissa juuri tahtia haittaa. Kiertelin hetken ympäriinsä ja ihailin maisemia, jotka eivät onneksi olleet sumun peitossa. Sitten takaisin alas.

IMG_20170821_122828.jpg

Ei ruuhkaa biitsillä

Taidekauhu

Sade tuntui yltyvän, niin päätin jättää seuraavan ulkokohteen väliin ja piipahtaa Galleria Raekalliossa Pöntsössä. Siellä tulee käytyä joka vuosi. Ja aina yhtä antoisaa katsella taidetta. Se on sellainen kohde, johon on helppo mennä noin niin kuin henkisesti. En aina tykkää paikoista, joissa katselija ei hukukaan massaan Ateneumin tapaan vaan joutuu olemaan läsnä itse taiteilijan kanssa, kuten esimerkiksi joissain helsinkiläisissä pienen huoneen kokoisissa gallerioissa. Silloin tulee sellainen tunne, että pitäisi osata sanoa jotain taiteellista näkemystä osoittavaa tai edes kohteliasta small talkia, eikä olla aivan mettäläinen tuppisuu mörökölli. Tai vielä pahempaa: nolottaa lähteä ostamatta mitään. Tuolla en koe niin. Tosin tällä kertaa ostin, mutta se johtui puhtaasti halusta eikä pakosta.

sunnuntai, 20. elokuu 2017

Kepeästi Kätkälle

Tällä kertaa pikku patikointi johdatti Levillä Kätkätunturille, joka on yksi 100 luontohelmeä -kohteista. Eli se on itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Suomen luonnonsuojeluliiton kampanja, johon kuuluu luontokohteita. Etkö ollut kuullut? No, en oikein minäkään. Kannattaa käydä sivustolla tutustumassa. Sain sieltä pari hyvää ideaa, joita en välttämättä muuten olisi tajunnut.

IMG_20170820_143559.jpg

Aivan alkumetreillä

Ylös, ylös

Tavaksi on muodostunut aloittaa nousulla Kätkälle ja siitä sitten laskeutua Merkkisenkaltiolle ja metsätietä takaisin. Ruuhkaa ei ollut tälläkään kertaa: viisi ihmistä tuli vastaan 14 kilometrin aikana. En tiedä, koska oppisin olemaan hämmentymästä siinä alussa Immeljärven vieressä, kun aina epäröin reitin suuntaa: jotenkin niiden pihojen läheisyys ei luo uskoa reitin alkuun. Mutta aina se alkaa ja ihan hyvin merkittynä. Alussa katson myös aina haikeudella sitä entistä uimarantaa, jossa tuli käytyä. Mutta eipä ole Levillä enää virallista uimarantaa. Ehkei se muita harmitakaan kuin minua.

IMG_20170820_105813.jpg

Alkumatkalla ylöspäin

Sitten kapuamaan noin kolmisen kilsaa, niin on huipulla noin 500 metrin korkeudessa. Maasto on silmissäni ihan kelvollista nousemiseen. Vähän se puuskuttaa välillä. Pelkäsin etukäteen liukkautta, kun oli ollut kostea yö, mutta reitti oli hyvässä kunnossa.

IMG_20170820_120138.jpg

Lempikohtani Kätkätunturin huipulla

Huipulla lempikohtani näkyy kuvassa. Jotenkin hellyttävä näky, joka saa hymyilemään jo kaukaa: alhaalta tuuheat, keskeltä rujot ja yläosassa taas aavistuksen pörheyttä. Ylhäältä on hienot näköalat joka suuntaan. Muutama poro näkyi lähistöllä. Ja tietysti huipulla tuulee. Laskeuduin aavistuksen alempana olevalle laavulle tuulensuojaan juomaan kahvia. Tauon jälkeen viimeinen pieni nousu, niin alamäki voi alkaa.

IMG_20170820_121138.jpg

Aina on aikaa kahville

IMG_20170820_120234.jpg

Kätkän huipulla

Kohti Merkkisenkaltiota lempiladulla

T-risteyksessä pohdin hetken suuntaa, mutta pitäydyin suunnitelmassa ja lähdin Merkkisenkaltiolle päin. Talvella tässä kohtaa on mielestäni yksi kauneimmista latuosuuksista, ja ei ole valittamista kesälläkään. Puro solisee, ja talvella ei tule edes ajatelleeksi, että mitä siellä hangen alla on. Ja tälläkään reissulla hyttyset eivät vaivanneet edes tässä reitin kosteimmassa kohdassa, jossa joskus niitä on ollut niin paljon, että melkein pakokauhu valtaa mielen.

IMG_20170820_130327.jpg

Matkalla Merkkisenkaltion suuntaan

Loppusuora metsätietä 

Etukäteen olin hieman harmitellut, että reitin tylsin osuus jää viimeiseksi noin viideksi kilometriksi. Mutta eipä se tylsältä tuntunutkaan. Metsätie on helppokulkuista, vaikka ihan ensimetreillä oli mutaista. Siitä tuli mieleen, että sama kohta oli pääsiäisenä myös hieman huono hiihtää, kun oli maata näkyvissä. Aurinko pilkotti puiden lomasta, välillä tuoksui suo, ja metsässä oli mielenkiintoisen näköisiä puita ja ympäristön värityksestä poikkeavia nättejä kohtia. Vallan nautittavat loppukilometrit. Ja onhan matkalla myös hauskoja infotauluja eläimistä Rykimäpolku-teeman mukaisesti.

IMG_20170820_135636.jpg

Naavaa jännästi vain keskiosassa

IMG_20170820_141311.jpg

Sienihetki

Järripeippojen pesuhetkeä seuraamassa

Mielenkiintoisinta metsätiellä oli kuitenkin seurata järripeippojen pulikoimista pienessä vesilätäkössä. En raaskinut kävellä häiritsemään, koska kukapa tykkää keskeytyneestä pesuhetkestä. Jännä etten kotona aina noudata samaa mielenmalttia vaan käyn ovella huikkaamassa ajankäytöstä ja veden haaskaamisesta: meillä nimittäin asuu joku, joka ei kuulemma viidessä minuutissa ehdi edes kunnolla kastelemaan itseään saati sitten saippuoimaan. Mutta ne järripeipot. Niitä oli noin 40, ja vuoroissa pulikoivat. Kun viimeisetkin lähtivät, niin ohitin kohdan. Tällaisina hetkinä harmittelen, etten harrasta luontokuvausta, koska oikealla kameralla olisi ehtinyt saamaan hienoja kuvia. Nyt en edes kehtaa tuhruista räppäisyni tänne laittaa. No, mä oon kiikaroija, en kuvaaja.
Samassa kohdassa myös viihtyivät hömötiainen, harmaasieppo ja käpytikka, mutta ne jättivät kylvyn väliin.

IMG_20170820_134658.jpg

Talvella tässä istutaan polvet liki suussa; nyt ei yltä jalat maahan