Koska Vuodatuksessa kuvien laataminen tökki pitkään, siirryin toiselle blogialustalle: rouvareissaa.blogspot.com.
lauantai, 4. joulukuu 2021
Siirryin Blogspotiin
sunnuntai, 18. heinäkuu 2021
Helposti saavutettava Tsahkalputous ja -järvi
Eilisen putouksen innoittamana suuntasimme Tsahkalputoukselle, jonne pääsee kätevästi Kilpisjärven luontokeskuksen parkkipaikalta. Matkaa pienine kiertelyineen kertyi 3,4 km, johon kului erittäin pitkän kahvitauon kanssa 1 h 40 min.
Helppokulkuinen reitti: tässä matkalla ylöspäin, mutta välillä piti kääntyä katselemaan tulosuunnankin maisemia.
Kukkia reitin varrelta
Helppokulkuinen ylämäki putoukselle
Putoukselle vievä tie on helppokulkuista leveää soratietä. Toki loivaa ylämäkeä, mutta kyllä siitä selviää hieman huonommallakin kunnolla: näin päättelin, kun katselin muita reitillä olevia ihmisiä. Noin 1,5 kilometrin kohdalla onkin jo kohteessa.
Tshahkalputous muodostuu usemmasta porrasmaisesta putouksesta samaan tapaan kuin Kitsiputous, mutta on Kitsiputousta paljon matalampi. Tsahkaljoen yli menee silta, joten putousta on helppo päästä seuraamaan aivan läheltä. Vasta tuolla tajusimme, että tästä olisi voinut tehdä ympyräreitin ja kävellä isolle tielle ja sieltä autolle.
Tsahkalputous
Sinirinta ja kahvit
Eihän näin lyhyellä matkalla oikeasti tarvitsisi kahvia ja eväitä, mutta niistä tulee omanlaisensa retkitunnelma. Niinpä menimme Tsahkaljärven rannalla olevalle laavulle taukoilemaan pitkän kaavan mukaan ja katselemaan kauempana siintävää Saanaa. Järven nimi hieman pohditutti, sillä Google-kartassa se oli Tshahkajärvi ja Luontoon.fi-sivustolla Tsahkaljärvi. Ehkä pitäisi vaan mennä Čáhkáljávri-linjalla.
Laavu vastarannalta kuvattuna
Kahvitellessa meinasin seota, kun tajusin ympäriinsä lentelevän linnun olevan sinirinta. Lähistöltä kuului nuoremman linnun ääntelyä, joten tämä aikuinen yksikö oli ruoanhakureissulla. Se tuli lopulta useita kertoja aivan muutaman metrin päähän seisoskelemaan, joten sokeampikin lintutarkkailija sen erotti. En siis ole ikinä nähnyt sinirintaa, vaikka tiedän, että tällä seudulla niitä on.
Ei ole kahvittelumaisemissa valittamista
Summa summarum
Kivan helppokulkuinen reitti, joka sopii mainiosti esim. ajopäivään: monesti lähtöpäivänä haluaa tehdä jotain, mutta ei välttämättä halua käyttää siihen useita tunteja tai väsyttää itseään täysin. Retken ehdoton kohokohta oli sinirinta, mutta en tietenkään voi odottaa, että niihin joka kerta tuolla törmäisin.
lauantai, 17. heinäkuu 2021
Mallan kyyneleet Kilpisjärvellä
Tämän kesän yksi retkipääkohde oli Kilpisjärvi, jonne ajelimme viikonlopuksi Leviltä. Eihän se ole matka eikä mikään. Ensimmäisenä päivänä lähdimme Mallan luonnonpuistoon Kitsiputoukselle. Reittiin yhdistimme Pikku-Mallan, jolloin matkaa kertyi 13,7 km ja aikaa kului taukoineen noin 5,5 tuntia.
Välillä kannattaa katsoa taakseen, niin näkee Saanan hieman eri kulmasta
Alkumatkalle hyttysverkko päähän
Keli oli lämpötilan puolesta ok, ei liian kuuma kävelyyn. Tosin välilä satoi juuri sen verran vettä, että goretex-takki tuli tarpeeseen. Sitä sitten veivasin eestaas, kunnes lopulta totesin, että parempi jättää päälle. Alun koivikkomaastossa myös hyttyset viihtyivät. Ylempänä niistä ei enää ollut vaivaa. Muita ihmisiä ei menomatkalla näkynyt. Iltapäivällä porukkaa tulikin sitten enemmän vastaan: monet olivat varmaankin odottaneet sääennusteen lupaamaa aurinkoisempaa iltapäivää.
Noin 2,2 kilometrin kohdalla ison haljenneen kiven kohdalla polku erkanee. Vasen polku vie Pikku-Mallan huipulle, suoraan mentäessä pääsee Kitsiputoukselle. Me jatkoimme suoraan. Edessä siinsivät Mallalammit ja yksinäinen kaakkuri. Välillä käveltiin melko tasaisessa maastossa, kunnes vähitellen noustiin ylemmäksi.
Mallalammit, jossa näimme yksinäisen kaakkurin
Sotahistoriaa tunturissa
Saksalaisia oleskeli Kilpisjärvellä toisen maailman sodan aikana, ja heidän tekemiään rakenteita on yhä nähtävissä myös Mallan luonnonpuistossa. Metsähallituksen tutkimuksesta olen joskus lukenut, että rakennelmia olisi löydetty noin 180. Melkoinen määrä. Tälläkin reitillä näkyi muutamia jäänteitä menneisyydestä. Näkyvin oli kunnostettu korsu hieman ennen Kitsiputousta. Ihan mukavan tuntuinen rakennus ja hauska peltikatto. Tosin on ehkä ollut vähemmän hauskaa sotareissussa.
Sotahistoriaa reitin varrella.
Korsun jälkeen laskeudutaan hieman alaspäin, ja tästä alkaa kenties reitin vaativin osuus. Ei mitenkään sikajyrkkää, mutta rakkaa jossa saa olla tarkkana. Tosin siihen on aseteltu isoja leveitä kiviä, jotka helpottivat kulkemista. Tällaisella kelillä liukkaus asetti omat haasteensa.
Rakkaa
Ja tällä pätkällä kuvasin myös nättejä kukkia. Vasta jälkikäteen netistä tarkastin, että taisin tulla kuvanneeksi harvinaisen varputädykkeen, jota ei muualla edes kasva.
Tätä kuvittelen varputädykkeeksi. Jos tunnistus meni metsään, niin saa ilmoittaa.
Mallan kyyneleet biisissä ja livenä
Koko matkan päässäni soi Taiskan "Haltin häät" -kappale. Voiko noissa maisemissa kävellä ilman että se tulisi mieleen?! Kanssaretkeilijän mukaan helposti, koska on kuulemma ärsyttävä laulu. Niinpä jätin biisin soimaan päähäni, jossa se ei ärsyttänyt muita. Eli Kitsiputousta kutsutaan myös nimellä Mallan kyyneleet, sillä vesi tulee Iso-Mallan huipulta. Laulun sanoista selviää lisää. Kitsiputous lienee Suomen korkein yhtenäisten vesiputousten sarja. Eli vesi ei valahda yhtenä suurena ryöppynä, vaan monien portaiden kautta. Ei se ikinä mikään Niagara ole, mutta tähän aikaan vuodesta siinä on vielä vähemmän vettä kuin alkukesästä.
Mallan kyyneleet eli Kitsiputous; kuva ei tee oikeutta paikalle
Täällä joimme kahvit pitkän kaavan mukaan ja nautimme vesiputouksen kohinasta ja maisemista.
Kahvipaikan maisemia
Koukkaus Pikku-Mallalle
Paluumatkalla poikkesimme vielä Pikku-Mallan huipulle, jonne on suhteellisen helppo nousta. Laki on 738 metriä merenpinnan yläpuolella, ja sieltä näkee kylän, järven ja Saanan (jolla korkeutta 1 029 metriä). Tälläkin kertaa suurin osa ihmisistä taisi valita Saanan, mikä on toki ymmärrettävää. Mutta jos Saanan on jo nähnyt, niin kannattaa kokeilla Pikku-Mallaa. Soma ja vähemmän hapottava reitti.
Kun aiemmin mainostin, etteivät hyttyset enää kiusanneet ylempänä, niin Pikku-Malla oli poikkeus. Itikoita riitti koko nousun ajan, eli hyttysverkko tuli jälleen tarpeeseen.
Sumuisen päivän näkymät Pikku-Mallalta Saanalle ja Kilpisjärveen
Pikku-Mallan laelta kävelimme hyttyset seuranamme parkkipaikalle. Yleensä paluumatka tuntuu lyhyemmältä, mutta tällä reitillä paluu ei tuntunut loppuvan ikinä. Lopulta tulimme kuitenkin lähellä parkkista olevalle Siilasjoen yli vievälle sillalle. Sääennustekin piti paikkansa, joten ilma oli huomattavasti kirkkaampi kuin menomatkalla. Niinpä sain edes yhden aurinkoisen kuvan:
Summa summarum
Reitillä on upeita maisemia, sotahistoriaa, mielenkiintoisia kasveja ja lintuja sekä mahdollisuus korvamatoiluun Haltin häiden parissa. Eli jokaiselle jotakin. Kitsiputous oli vaikuttava. Onneksi pääsin vihdoinkin näkemään sen.
sunnuntai, 11. heinäkuu 2021
Tunturista Keimiöjärven hyttysmereen ja saunamaailmaan
Tämähän oli osittain tuttu reitti, kun kävin viime syksynä Keimiötunturilla. Nyt reittiin tuli uutena Keimiöjärven länsirannalla sijaitsevan vuokratuvan tsekkaus. Matkaa kertyi 10 km, ja aikaa taukoineen kului noin 4 tuntia. Jos joku haluaa tarkemman reittikuvauksen, niin voi käydä lukaisemassa viime syksynä kirjoittamani tarinan täältä. Tässä jutussa en viitsi toistaa samoja asioita.
Ylämäki alkakoon.
Ylämäen jälkeen tulee alamäki
Taas mietin, että miten sinne ylös pitäisi kulkea. Viimeksi menin Tunturikeimiön pihan poikki, kun siellä ei näkynyt ihmisiä. Nyt siellä näytti olevan jonkinlainen ripariporukka, niin kiersimme hieman eri kautta Naistenlammen rantaa pitkin. Mutta väkisinkin päädyimme jonkin mökin ja puuvajan nurkalle. No, siitä sitten tuttua reittiä ylöspäin.
Laella pidimme tietysti pienen kahvitauon ja ihailimme lähistöllä tepastelevan kapustarinnan menoa. Taukopaikka oli mainio, koska ison kiven suojassa ei tuullut ja myöhemmin alempana pysähtyminen olisi ollut tuskallista hyttysten takia.
Keimiötunturin laelta voi kahvitauon lomassa ihailla Pallaksen maisemia.
Hyttysiä ja vielä vähän lisää hyttysiä
Kahvitauon jälkeen lähdimme polkua pitkin kohti Keimiöjärveä. Yhä tuttua reittiä viime syksystä. Kun polku kääntyisi lähellä puurajaa jyrkästi vasemmalle, niin jatkoimme eteenpäin. Tästä alkoi reitin uusi osuus, ja matkaa vuokratuvalle tulee noin 1,5 km.
Tällaisessa maastossa Keimiöjärven rannalle
Laskeuduimme jonkinmoiseen kuruun, josta kartan mukaan lähti polku oikealle. Itse kävelin onnellisesti ohi, mutta onneksi kanssaretkeilijällä on paremmat silmät. Tämä väli oli välillä hieman vaikeakulkuisempi kuin muut kohdalla tällä reitillä. Vesi lirisi jossain isojen kivien alla, kun talsimme eteenpäin. Ja hyttyset iskivät kimppuun oikein kunnolla. Kanssaretkeilijä tosin ilmoitti, ettei kunnolla edes huomannut hyttysiä. Mulla niitä oli suu ja silmät täynnä, ennen kuin tajusin laittaa hyttysverkon. Melkein meinasi retkihuumori loppua kesken, mutta itsekseni jupisten pääsin kuin pääsinkin rannalle.
Alun perin oli suunniteltu, että kävisimme rannalla pulahtamassa, mutta hyttysten takia jätimme väliin. Tässä vaiheessa kanssaretkeilijäkin nähtävästi huomasi itikat. Mutta eipä se ranta muutenkaan ollut niin houkutteleva, joten ei suunnitelman muutos sinänsä haitannut. Siitä sitten paluu autolle, mutta ylempänä piti vielä juoda lähtökahvit.
Keimiöjärven rannalla jäi uinti väliin.
Arctic Sauna Worldiin rentoutumaan ja pulikoimaan
Järvipulikoinnin sijaan päätimme, että suuntaamme suoraan autolta melko lähellä sijaitsevaan Arctic Sauna Worldiin Jerisjärven rannalle. Hyvä vaihtoehto. Olimme siellä juuri sopivaan aikaan ensimmäisten joukossa, joten ei ollut ahdistavaa ihmispaljoutta. Olihan siellä toki koronarajoitusten vuoksi rajoitettu väkimäärää, mutta mitä vähemmän ihmisiä, sen parempi. Sääntö pätee myös kulkutaudittomaan aikaan.
Saunamaailma oli kiva kokemus. Tosin sitä infrapunasaunaa en ymmärrä. Ehkä teimme jotain väärin. Oli pakko poistua melko nopeasti, koska siinähän tuli melkein vilu. Miljöö oli toki yritetty saada hauskasti kotamaiseksi, mutta ei se paljoa lämmitänyt. Myöskään yläkerrassa sijaitsevan saunan näkymä suoraan uimarappusille ei ollut suosikkini: sauna sinänsä oli miellyttävä. No, monista on varmaan kiva katsella ihmisiä tai jopa tulla katselluksi. Tai ehkei moni edes ajattele asiaa sen enempää. Ainahan mulla on vaihtoehtona mennä pulikoimaan hyttysten kanssa Keimiöjärveen, joten paras olla ihan hiljaa.
Ja ettei jää liian negatiivista kuvaa, niin saunamaailmassa oli oikeasti tosi kivoja saunoja. Savusauna oli lempparini: ihanan hämyisä tunnelma ja mielettömän pitkävartinen löylykauha. Kelosaunan sisustuksesta myös pidin. Ja rivin viimeisessä saunassa upeat maisemat järvelle, jossa piti käydä vilvoittelemassa lähes jokaisen saunan välissä jälkeen.
Keimiötunturin laella ei ollut ruuhkaa
Summa summarum
Keimiötunturi ei petä, koska perustylsä metsäosuus jää pian taakse ja avara tunturimaisema avautuu. Lisäkoukkaus järvelle ei ollut mitenkään ihmeellinen, eli hyvin voisi jättää väliin. Toki ilman hyttysiä se olisi ollut aavistuksen nautittavampi. Ja yhä edelleen olen sitä mieltä, että tunturin laelta kannattaa palata osittaista ympyräreittiä. Toki maisemat ovat avarammat, jos marssii samoja jälkiä pitkin, mutta tykkään siitä tunturinreunareitistä.
tiistai, 29. kesäkuu 2021
Uiton kierto Tiilikkajärven kansallispuistossa
Ensinnäkin miten voi olla niin vaikeaa kirjoittaa tämän kansallispuiston nimi oikein?! Olen sen sata kertaa sanonut, kuinka olimme "Tillikkajärven kansallispuistossa". Ei vaan mene jakeluun. Mutta asiaan.
Uiton kierto lisättynä pistolla Venäjänhiekalle oli noin 8,6 kilometriä pitkä helppokulkuinen rengasreitti. Todella rauhallisella etenemisellä ja pitkähköllä uinti- ja kahvitauolla aikaa kului noin 4 tuntia. Suositeltu kulkusuunta on myötäpäivään. Olisi kiva, jos sitä myös noudatettaisiin, koska varsinkin pitkospuuosuuksilla voi olla hankala väistää vastaantulijaa.
Kunnostuksen tarpeessa
Letut alussa, lopussa vai sekä että
Sammakotammen parkkipaikka oli yhtä paikkaa vaille täynnä klo 11:n maissa. Eli saimme viimeisen paikan. Lähtöpisteellä oli letunpaistaja. Hetken piti pohtia, mitä tekisimme, mutta säästimme letuttelun retken loppuun. Menomatka Uiton kierron haaraan saakka kulki hienossa harjumaisessa mäntymaastossa ja suomaisemassa. Välillä oli pientä nousua ja kivikkoista polkua. Ja tämän minäkin tunnistin harjumaisemaksi (viittaan tässä muutama kirjoitus taaksepäin mainitsemaani "köyhän naisen Punkaharjuun".
Taukopaikka menomatkalla
Venäjänhiekalla kahvittelua
Jos kiertää Uiton kierron, niin kannattaa ehdottomasti poiketa Venäjänhiekalla. Matka pidentyy 800 metrillä, mutta on se sen arvoista. Hiekkaranta on todella hieno. Kävellessäkään ötökät eivät kauheasti kiusanneet, mutta rannalla niitä ei ollut yhtään. Ranta syveni loivasti, ja vesi oli todella lämmintä. Raikasti kuitenkin oloa näinä hellepäivinä.
Venäjänhiekalla
Viime syksynä Pyhätunturin reissulla ihastuin vesistöjen ylitykseen veneellä. Nyt se olisi ollut mahdollista, jos matkaa olisi jatkanut eteenpäin Kalmoniemeen. Seurueemme oli kuitenkin sopinut alle 10 kilometrin mittaisesta reitistä, joten veneylitys jäi toiseen kertaan. Tosin lyhyttä reittiä toivonut oli aliarvioinut jaksamisensa ja mietti loppumatkalla, että olisi hyvin vielä jaksanut Aution kierron eli yli 3 kilometrin lisälenkin.
Näkymä sillalta
Pitkospuinen paluumatka
Venäjänhiekalta palasimme 400 metriä risteykseen, josta suuntasimme Uiton kämpän pihaan. Siellä olisi ollut tulistelumahdollisuus, mutta eväät oli jo syöty. Eikä kyllä ollut mitään tulisteltavaankaan. Ja taisi olla metsäpalovaroituskin päällä. Se siitä. Kämpän riippusilta näytti vankalta ja uudelta mutta oli jännän huojuva. Paluumatka oli kivettömämpi ja tasaisempi. Ja matkalla oli paljon pitkospuita. Ja lopussa odotti lettu!
Paluumatkan puisia juttuja
Varvikossa iso ampiaispesä
Summa summarum
Upea ilma, upea reitti, ihana hiekkaranta. Olisi ollut huonollakin ilmalla. Venäjänhiekalle voisi joskus mennä telttailemaan. Myös vesistön ylitys veneellä jäi odottamaan. Eli tämän reitin voisi vetää uudestaan, mutta ehkä ensi kerralla lähdetään Pohjoisniemestä, jolloin tulisi nähtyä reitistön toinenkin puoli. Silloin voisi nähdä Täyssinän rauhan rajakivenkin (tuttu nimi muttei enää mitään muistikuvaa, minkä sodan se päätti; piti googlettaa).