En ole ikinä käynyt Kätkätunturin huipulla lumiseen aikaan. Nyt oli aika korjata tuo puute, kun hiihtokilometrit jäivät vähäisiksi. Lähdimme matkaan hotelli K5:n tuntumasta kohti Immeljärveä ja uimarantaa. Reilun kilometrin kohdalla reitti kääntyy jyrkästi oikealle ja melko pian ylös kohti tunturin huippua. Tämä pätkä on osa Rykimäpolkua. Teimme ympyräreitin, joten paluumatkalla laskeuduimme mustaa reittiä Immeljärven puoleiselta reunalta patikointi- ja latureitille, josta matka jatkui Immelkartanon ohi takaisin lähtöpisteeseen. Matkaa kertyi 11,05 kilometriä, johon kului noin 4,5 tuntia taukoineen.

Helppoa aina siihen saakka kun ei ole

Sinänsä tämä reitti ei tarjonnut suuri yllätyksiä, koska se on niin tuttu. Uutta oli ainoastaan luminen ja liukas keli. Alkumatka oli helppoa ajotietä tai polkua. Parin kilometrin kohdalta alkaa hieman hapokkaampi kipuaminen ylöspäin. Polku oli paikoin niin liukas, että hyppäsimme välillä hankeen polun viereen ja kiersimme pahimmat kohdalla. Sauvat olivat ehdottoman hyvät mukana, ja nastakengät olisivat varmasti helpottaneet kulkemista entisestään.

Liukasta matkalla ylöspäin

Onneksi nousu välillä tasoittuu, niin menomatkalla on myös helpompia kohtia. Tälle pätkälle sijoittuu mielestäni yksi reitin näteimmistä kohdista. Toki huipullakin on hienoa, mutta oma suosikkini on hieman ennen sitä:

Ennen huippua

Huipulla tuulee

Huippu tulee vastaan noin viiden kilometrin kohdalla. Montaa kuvaa en ikinä tarkene ottaa, kun sormeni jäätyvät niin helposti. Toisaalta yksikin kuva riittää: riittihän se filmirulla-aikanakin, joten miksi nyt pitäisi tykittää yhdestä kohdasta yksitoista kuvaa.

Levitunturin huippu pilkottaa pilvien yllä

Kahvit kodalla

Kätkätunturin kota ei ole huipulla, vaan kota löytyy muutaman sadan metrin päästä Pyhätunturin suuntaan. Nyt sitä ei edes sumun keskeltä näkynyt ennen kuin vasta aivan läheltä. Joku oli ehtinyt tekemään tulet, joten siinä kelpasi hetken lämmitellä kahvia nauttien.

Kahvin voimalla kohti paluumatkaa

Hidas rinne

Halusimme vaihtelevia maisemia ja välttää alkunousun liukastelut, joten laskeuduimme mustaa reittiä pitkin patikointi- ja latupohjalle, joka tulee Kätkän laavulta. Tämä välipätkä on vain noin 2 kilometriä, mutta paikoitellen todella haastava. Jyrkkä rinne vaatii jerkkua myös kesäkelillä, mutta liukkaalla säällä vielä enemmän. Vauhti ei päätä huimannut. Välillä oli rämmittävä hangessa, koska siellä pääsi etenemään varmemmin. Eli se siitä liukastelun välttämisestä. Kun rinteestä selviää, niin viimeiset 4 kilometriä ovat suurimmaksi osaksi helppokulkuista tietä/polkua kohti Immeljärveä.

Immeljärvi

Summa summarum

Kätkätunturi on yksi suosikeistani. Tällä kertaa reitti oli turhan liukas minun makuuni, koska olen niin nössö, että pelkään vetäväni lipat ja katkovani luuni. Eihän siinä muuta, mutta noloa soittaa latupartio tms. apuun. Eli Kätkälle tulen menemään toivottavasti vielä useita kertoja, mutta ainakin seuraava kerta voisi olla sulan maan aikaan.