Jälleen uusi kansallispuisto plakkarissa. Lähdimme kiertämään Savojärveä myötäpäivään Kurjenpesän luonnontuvalta. Rengasreitti olisi 6 kilometriä, mutta yhdistimme siihen hieman hämmentävän luontopolun ja uimarannan, joten matkaa kertyi lähes 10 kilometriä. Pitkällä evästauolla siihen suttaantui noin 3,5 tuntia. Reitti oli helppokulkuinen.

 

Turunväylän (tie 204) varressa on iso parkkipaikka, josta pääsee 300 metrin mittaista polkua pitkin suoraan reitille. Me ajoimme pidemmälle hiekkatietä ja Kurjenpesän parkkikselle, jossa myös oli kivasti tilaa autoille kymmenen maissa lauantaina aamupäivällä.

 

Historiaa ja pitkospuita

 

Suuri osa Savojärven kierroksesta kulkee suomaisemassa pitkospuita pitkin. Alkumatkan leveähkö hiekkatie ja leveät tellingit mahdollistavat kulkemisen myös pyörätuolilla. Reitti on helppokulkuinen, sillä korkeuseroja ei juurikaan ole (paitsi hieman luontopolulla, jos sen haluaa kiertää). Aivan alussa Savojärveä ei näkynyt, mutta suuri osa reitistä kulki järvimaisemissa.

 

Noin 300 metrin jälkeen oli heti historiallinen nähtävyys eli Kuhankuonon vanha rajakivi. Se on yhä seitsemän kunnan rajakivenä. Tähän saakka reitti on esteetön.

 

20210619_102252.jpg

Rajakivi

 

20210619_103308.jpg

Ahti Jalosen muistokivi

 

Lisää historiaa löytyi noin kilometrin kohdalla, kun polku poikkesi Ahti Jalosen muistokivelle. Kivessä luki ”valkoisen terrorin uhri” ja kuolinvuosi 1918. Netti tiesi kertoa, että Ahti oli nuori punakaartilainen, jonka suojeluskuntalaiset ampuivat. Joka helatorstai muistokivelle viedään kukkasia, joita oli nytkin kiven päällä.

 

20210619_103215.jpg

Pitkospuita riitti sekä suolla että kuivalla maalla

 

Rantapihan kautta hämmentävälle luontopolulle

 

Pitkospuut ja tie vievät lopulta Rantapihaan, jossa on kioski ja puuseet. Täältäkin olisi voinut reitin aloittaa. Alueella oli joitain ihmisiä telttailemassa ja uimassa, eli liikaa populaa meidän makuun. Niinpä suuntasimme suoraan eteenpäin luontopolulle.

 

20210619_111515.jpg

Meikäläiselle liian haastava luontopolku

 

Luontopolku oli kyltin mukaan 1,4 kilometrin mittainen. Kartassa se oli 800 metrin kierros. Me kiersimme 2 kilometriä. Minusta nimenomaan luontopolut pitäisi merkitä sillä tavalla, että tampioinkin retkeilijä pysyisi reitillä ilman mitään apuvälineitä. Eli jos tulee risteyksiä, niin ne pitää merkitä todella hyvin. Ja mielellään sellaiseen kohtaan jokin välimatkatieto ja tietty kiertosuunta. Mä jouduin katsomaan maastokarttaa, kun reitillä ei ollenkaan tullut vastaan odottamiani kohtia. No, oli sitten heti kättelyssä lähdetty kiertämään just päinvastaiseen suuntaan, mitä olin kuvitellut. Ei ihme, että oli hankala pysyä kartalla. Minut siis voinee laskea tampioksi. No mutta, ei ollut häävi luontopolku. Ehkä siihen vaikutti lievä ärtymykseni kartanlukutaidottomuudestani. Mutta yhä edelleen olen sitä mieltä, että reitti olisi pitänyt merkitä selvemmin.

 

20210619_120218.jpg

Savojärvi

Kahvia, kiitos

 

Pian luontopolkukoukkauksen jälkeen oli nätti taukopaikka Savojärven rannassa. Kahvit kuksiin ja pullat pöytään. Tämä oli noin 6,5 kilometrin kävelyn jälkeen. Loppumatka oli suurimmaksi osaksi pitkospuita, ja varsinkin lopussa oli ihania tupasvilla- ja suopursuketoja. Useammassa kohdassa reitin varrella näkyi myös sisiliskoja, mutta ne olivat sen verran liukasliikkeisiä, etten saanut yhdestäkään kuvaa.

 

20210619_120713.jpg

Kahvitauko Savojärven rannalla

 

20210619_131128.jpg

 

20210619_132621.jpg

Loppureitin maisemia

Uimaranta ilman koppia

 

Luontopolun pihasta lähti leveä ramppi uimarannalle. Laituri oli kivan leveä, mutta pukukoppeja ei ollut. Koska laiturilla oli sen verran porukkaa, ei tehnyt mieli kiemurrella pienen pyyhkeen suojassa uikkareihin. Niinpä nousimme takaisin ylös ja ajoimme muualle uimaan.

 

Summa summarum

 

Pitkospuukohteet ovat kivoja, ja suon tuoksu on yksi lemppareistani (toinen lemppari on tuomi). Eli jo pelkästään niiden perusteella reitti on mahtava. Lisäksi väkeä oli hämmentävän vähän liikkeellä, mikä on aina pelkkää plussaa.