Viime talvelta jäi kaivertelemaan Olostunturin maisemareitin laduttomuus: eli sitä ei oltu ajettu vielä silloin, kun me siellä hiihtelimme, joten tyydyimme alempaan ympyräreittiin. Niinpä suuntasimme tutustumaan reittiin kävellen. Mukautimme reittiä hieman, koska halusimme käydä myös huipulla. Näin reitille tuli pituutta 7,75 km ja aikaa kului 2 tuntia 15 minuuttia.

Alku kateissa

Heti alkumetreillä tuli hienoinen bon voyage -tunne hiihtoreissulta: minne nämä kaikki polut vievät! Eli vaihtoehtoja on monia, mutta vaellusviittoja ei näy. Paperikarttanikaan ei oikein auttanut, koska minusta potentiaalisia reittejä oli luonnossa enemmän kuin kartalla. Lähdimme kiertämään vastapäivään ja eri haaroista valitsimme aina ylemmäksi vievän polun, koska kaiken järjen mukaan jossain vaiheessa päädymme lähempänä Olostunturin lakea kiertävälle reitille (alempana kulkeva ympyräreitti on Olostunturin kierros, joka on nelisen kilometriä pidempi kuin tämä maisemareitti). Päättely osoittautui oikeaksi, sillä polku kiermurteli samaan tapaan kuin kartalla ja pian siitä kääntyi oma polkunsa vasemmalle eli huipulle.

Ura laelle (tosin tässä kuvattuna toiseen suuntaan)

Nousu laelle oli jyrkähköä uraa pitkin, mutta sanoisin sitä silti melko helppokulkuiseksi. Tasaisin väliajoin oli puupenkit, mikä oli kiva idea. Huipulla odottikin kunnon autolla ajettava hiekkatie. Jos haluaa valita helpomman reitin, niin kannattaa huiputtaa tuota ajotietä pitkin. Alkupisteeseen pääsee Levi–Muonio-tieltä.

Olostunturin laella

Tuulivoimaa

Ylhäällä oli kivan karuhkoa tunturimaisemaa. Tuulivoimaloita ei tietenkään voi olla huomaamatta, mikä muistuttaa siitä, että ei tässä aivan koskemattomassa luonnossa patikoida. Kartan mukaan huipulla on pienoinen luonnonsuojelualue, jossa ei saa kävellä tiettynä aikana. Jos minulla ei olisi paperikarttaa, niin epäselväksi olisi jäänyt. Alkuvaiheessa ei näkynyt mitään kylttejä, mutta lopulta tuli vastaan muutama tolppa, jossa kerrottiin luonnonsuojelualueesta. Aiheesta on pieni infotaulu, jossa kerrotaan alueen herkistä kasveista (taululle ei ole varsinaista opastetta, mutta sinne vie pieni sorapolku).

Oloksen luonnonsuojelualueesta kertova infotaulu

Kahvitauko huipulla

Kävelimme huipulla olevan tien päätyyn asti ja pidimme siinä kahvitauon. Edellisen päivän reissulta kerätyistä mustikoista tehtyä piirakkaa oli vielä mukana, jesh! Huipulta oli kiva katsella Muonion keskustan suuntaan ja bongata rakennuksia. Sieltä saimme idean ajella retken jälkeen Muonion kirkkoa katselemaan. Ja kirkkomaalla näin vuoden ensimmäisen keltavästäräkkinä. Ei ollenkaan turha reissu.

Retkiemme kohokohta: kahvitauko

Kahvitauon jälkeen piti löytää kartalla oleva pieni polku, joka veisi hiihtouralle. Tuulivoimalan vierestä sitä etsitiin, mutta ei osunut silmään. Jälleen pääteltiin, että jos etenee suoraan, niin kyllä se hiihtobaana jossain vaiheessa tulee vastaan. Ja ei tuolla eksymään pääse, koska ympyräreitit tulevat ennemmin tai myöhemmin vastaan. Ja itse asiassa muutamien kymmenien metrien jälkeen huomattiin myös polku, eli ongelma ratkesi.

Helppoa etenemistä

Poron jälkien perässä

Tietä pitkin oli helppo edetä, vaikka välillä tulikin pientä nousua. Lähinnä mietin, millaista tuolla olisi hiihtää talvella. Kaikki opasteet olivat meistä katsoen väärinpäin, eli ehkä hiihtosuunta on toiseen suuntaan. Reitillä oli myös ihan siisti maisemalaavu, mutta emme jääneet enää toista kertaa kahvittelemaan tällä reissulla. Lähes koko matkan hiekassa näkyi poron koparan jälkiä, ja yhdet jäljet olivat niin pienet, että odotin koko ajan meidän kohtaavan vasan. Emme kohdanneet. Teiden varsilla niitä sen sijaan kohtaan todella paljon tähän aikaan vuodesta, kun etsivät sieniä. Ehkä kannattaisi opetella syömään mustikoita, koska niitä oli tuollakin paljon.

Maisemalaavu

Tuulivoima poissa silmistä

Tällä puolen tunturia vältti tuulivoiman näkemisen (varsinkaan jos ei koko ajan kulje kaula kenossa ylävasemmalle). Myöskään autojen äänet eivät kantautuneet tänne. Hyvä homma! Reitillä oli hienoja harmaita keloja, joissa näki selvästi vanhan puun kierteisyyden. Kierteisyys taisi liittyä solujen kiertymiseen ja sitä kautta taivutuslujempaan rakenteeseen – eli puu pärjää paremmin mm. tuulisemmilla paikoilla.

Kelo kierteineen

Lopussa sama ongelma kuin alussa

Jos alussa oli valintaongelma polkujen suhteen, niin lopussakin oli muutama haara, jossa joku saattaisi valita väärin. Edelleen: eihän tuolla eksymään pääse, mutta ei varmaan olisi liian vaikeaa tai kallista lisätä pari patikointiopastetta kriittisimpiin kohtiin. Me päättelimme karttani avulla oikean polun ja etenimme kohti alarinnettä, jossa solisi kivasti. Ajattelin ensimmäisenä idyllistä tunturipuroa. Kanssakulkija palautti maan pinnalle ja totesi, että varmaan tuossa purun alla säilötty lumi sulaa ja lorisee. Niinpä tietysti.

"Tunturipuron" alkulähde

Tunnelmasta toiseen Muonion keskustassa

Ensin jees-osio. Koska olimme niin lähellä Muonion keskustaa, päätimme piipahtaa sacherkakulla Swiss Cafessa. Melkoisen uskomatonta, että tuollaisesta paikasta löytyy noin eksoottinen ja makoisa paikka. Ja kun nyt eksotiikkalinjalle lähdettiin, niin ennen poislähtöä haettiin thairuokaa mukaan läheisestä Silk Coffee Shopista. Tuli jotenkin varma ja turvallinen olo, kun henkilökunnalla oli maskit kasvoillaan. Tykkäsin. Ja annoksemme olivat erinomaiset! Vuosikausia olen ajanut siitä ohi ja pohtinut, että ehkä joskus piipahdan. Nyt mietin, että miksi en ole piipahtanut aiemmin.

Swiss Cafen antimia

Sitten yök-osio eli Muonion keskustan uimaranta. Rannassa ei sinänsä ole mitään vikaa, hiekkaranta ja keikkuva laituri – melkoisen virtaava kohta, eli ei maailman leppoisin uintikohde. Mutta pukukoppi oli karu. En mielelläni vaihda vaatteita kuolleen haisevan kalan kanssa (ja muutenkin oli epäsiisti):

Summa summarum

Maisemareitti on nimensä veroinen, sillä maisemat ovat kivat. Ja jos lisäksi piipahtaa huipulla, niin maisemat ovat entistä hulppeammat. Kun ajelimme takaisinpäin, niin vertasimme reittiä lähellä olevaan Särkitunturiin, jossa tulee käytyä usein. Särkitunturin parkkipaikka oli nimittäin aivan täynnä, mutta Oloksella oli kaksi autoa (ja näimme kaksi ihmistä kaukana edessämme). Eihän laskettelu- ja hiihtokeskuksen maisemaa, joka on vielä kruunattu tuulivoimalla, voi verrata koskemattomaan tunturimaisemaan, mutta tykkäsin silti Oloksen reitistä. Jos joskus haluan vaihtelua Särkitunturille, niin voisin hyvinkin tulla uudemman kerran kiertämään tätä maisemareittiä.