Olin vielä aamulla lähdössä aivan toiseen suuntaan, mutta viime metreillä päätin ajella Pyhäjärven pysäköintialueelle ja käydä kiertämässä Vareslaen kierroksen Aakenustunturilla. Ja samalla koukata Pallilaelle, joka jäi kaivelemaan edellispäivän kierroksella. Ja hei, taas uusi reitti. Aivan mahotonta! Pallilaki-koukkauksella matkaa kertyi 13,9 kilometriä, johon kului nelisen tuntia.

Valinta oli hyvä, sillä jo 9403-tiellä ajellessa suu kääntyi hymyyn Aakentunturin pilkistäessä kauempana.

Siellä Aakenus jo näkyy

Jälleen tylsähkö alku

Parkkipaikka oli aamulla käytännössä tyhjä, eikä päivän aikana muutenkaan näkynyt reitillä ruuhkaa. Lähdin kiertämään reittiä myötäpäivään. Harvoin avaraan tunturiin heti pääse, vaan ensin on tarvottava toisenlaisen maaston läpi. Ja eihän perusmetsä mua muuallakaan haittaa, mutta tunturissa olen hieman malttamaton ja odotan perusmetsävaiheen päättymistä. Tällä reitillä se päättyy noin kolmen kilometrin kohdalla.

Vielä tässä kohtaa oli isompia puita

Lähes koko ajan noustaan, mutta maasto on melko helppokulkuista ja loivasti nousevaa. Kun puut pienenevät ja maasto avartuu, vastaan tulee punertava maaruska ja rakkaa.

Puut harvenevat, ja varvut punertavat

Lopulta puita ei enää juurikaan ole

Vareslaelta Pallilaelle

Vareslaki tulee vastaan noin 5 kilometrin kohdalla. Vareslaella on selkeät kyltit, vaikkakaan Aakenuksen korkeinta huippua Pallilakea siinä ei mainita. Mutta suunnasta ei voi erehtyä: hienoista nousua rakassa. Mitä ylemmäksi menee, sitä raaemmalta tuuli tuntuu. Jossain vaiheessa piti kaivaa hanskat käteen. Puolentoista kilsan jälkeen onkin jo Pallilaki, josta todistuksena kyltti ja kiviröykkiö. Maisemat ovat ihan yhtä hienot ennen ja jälkeen lakikohtaa, mutta kannatti kuitenkin käydä merkkipaalulla kääntymässä.

Pallilaella. Harmi ettei tuuli näy kuvassa

Kahvihammasta kolotti, mutta tuulen takia en halunnut jäädä laelle istuskelemaan. Sen sijaan kävelin takaisin Vareslaen suuntaan ja löysin polun vierestä suojaisan kohdan, jossa kaivoin termarin esiin. Tässä vaiheessa reittiä näin myös ensimmäiset ihmiset. Onneksi olin jo valmiiksi etäämpänä istuskelemassa, niin jäi vähäinenkin sosiaalisuus ja käytöstapojen edellyttämä tervehtiminen nyökkäyksen muodossa väliin.

Introvertin kahvitauko

Alaspäin Pyhäjärven autiotuvalle

Vareslaelta reitti lähtee hissukseen laskeutumaan Pyhäjärven rantaan. Oransseja suuntamerkkejä on siellä täällä, mutta jossain vaiheessa ne loppuivat. Olin kuitenkin selkeällä polulla, niin en ajatellut asiaa sen enempää ennen kuin tulin haarautumaan, jossa huomasin merkit alemmalla polulla. Jälkikäteen katsoin kartasta, että tuossa kohtaa menee toinen pienempi polku, joka siis ei ole se virallinen.

Alamäki alkaa

Pyhäjärven rantaa pitkin parkkikselle

Pyhäjärven autiotuvalla tuoksui savu, mutta paikka oli tyhjä. Kun liikun yksin luonnossa, kiinnitän entistä enemmän huomiota siihen, etten taittaisi jalkaani rakkamaastossa, kompastelisi juurakkoihin tai muuten vaan huolimattomuuttani tunaroisi. Ehkä mun pitää muistuttaa tuosta itselleni myös huussissa: Pyhäjärven huussissa on todella hämärää, kun oven laittaa kiinni, ja pönttö on korkealla, eli vaatii useamman rappusen kipuamisen kohteeseen. Siinähän oli jo katastrofin ainekset kasassa. Jos avun pyytäminen on ylipäätään noloa suomalaiselle (noin kärjistäen sanottuna), niin vielä nolompaa sitä olisi hälyttää ulkohuussiin. No, tästäkin selvitiin ehjänä, joten matka jatkui rantaa pitkin noin kahden kilometrin verran parkkipaikalle.

Pyhäjärven rannalla. Tällaisesta kumpareesta on helppo kerätä puolukoita (tosin oli vain varpuja, ei marjoja)

Summa summarum

Kiva ja melko helppokulkuinen reitti. Ja kun käveli myötäpäivään, reittiä ei tarvinnut päättää perusmetsään vaan Pyhäjärven rantaan. Pallilaellakin kannatti käydä, koska se oli niin lähellä eikä vaatinut hirveästi ponnistelua. Parkkiksen vierestä olisi lähtenyt Pyhätunturille reitti, jossa olisi voinut käyttää vesilossia. Melkein kävin kiepauttamassa itseni vastarannalle. Ehkä ensi kerralla.