Pienen tauon jälkeen oli taas päiväretken aika, suuntana Loppi ja Iso-Melkutin. Netin mukaan järven kiertävä reitti on 7,3 km pitkä. Me koukimme lisäksi niemenkärjet, joten matkaa kertyi tasan 10 km. Reitti on helppokulkuinen, varsinkin Lepakkolaavun puoli, toisella puolella on pientä polveilua, mutta helppoa silti.

Reitin liukkain osuus parkkipaikalta ensimmäiselle laavulle

Liukas alku

Olimme parkkipaikalla (Tauluntie 146) klo 9.30, jolloin siellä oli vain kolme autoa. Kun iltapäivällä palasimme, parkkis oli täynnä ja autoja oli parkissa tien varrella. Kannatti olla ajoissa. Ensimmäiset 900 metriä kulkivat jäistä metsäpolkua pitkin, joten astella sai varovasti. Järvelle ja laavulle saattuamme jatkoimme matkaa vastapäivään. Se olikin aurinkoisempi ja sulempi puoli. Toisella puolella järveä oli hieman enemmän korkeuseroja ja lumisia/liukkaita kohtia. Aurikoisemman puolen haittapuoli oli siinä, että myös polun varrella köllöttelevä kyy arvosti lämpöä. Ai että kun mä en tykkää käärmeistä. No, siitäkin selvittiin.

Harjumamaisemaa

Uintihaaveilua

Vajaan neljän kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme sukeltajien paikkaan. Olin lukenut, että järven vesi on todella kirkasta ja sukeltajien suosiossa myös talvisin. Järvi oli jäässä, mutta rantojen sulat kohdat ainakin näyttivät houkuttelevan kirkkailta. Teki mieli pulahtaa. Sukellus tuskin sopisi minulle edes kesällä, mutta erityisesti talvella ajatus tuntuu kylmäävältä: jotenkin kesällä tuntuisi helpottavamalta tietää, että pinta on aina suoraan yläpuolella, mutta talvella pitäisi ensin löytää se reikä, josta on tullut. Ja kun vielä on se järjetön kammo kareista, oksista, mönjästä, pohjasta ja ylipäätään pinnanalaisesta elämästä (tai elottomuudesta), niin ihan heti en ole harrastusta aloittamassa. Tosin Karibian sinessä vedenalainen elämä ei kammottanut, eli ehkä mulla vielä on toivoa.

Sukeltajien avanto

Tulistelua Lepakkolaavulla

Heti avannon jälkeen saavuimme Lepakkolaavulle eli makkara- ja kahvitauolle. Puuvajassa oli melko kuivia puita, mutta aivan järjettömän kokoisia halkoja. Onneksi siellä oli kirves. Vielä kun sillä olisi jaksanut iskeä pölliä... Joku oli virittänyt korkealle puuhun jännän näköisen lintulaudan – ämpäri, jossa oli reikiä. Joku paikallinen heppu tiesi kertoa, että alueella on myös harmaapäätikkoja. Itse en nähnyt kuin sinitiaisia, variksia ja joutsenia.

Tauko Lepakkolaavulla

Koukkauksia harjumaisissa niemissä

Kun tänne saakka tulimme, niin kyllähän ne kaikki niemennokatkin piti kiertää. Samoojien sillan jälkeen ensimmäisenä on Nappilahdennokka ja toisena Tokholmannokka. Maastokartat-sovelluksesta olin etukäteen katsonut, että jälkimmäiseen ei johtaisi polkua, mutta kyllä sinne polku menee. Ja vieläpä erittäin hyvä. Harmi, että termari oli jo tyhjä, koska molemmissa paikoissa olisi ollut kiva kahvitella. Tosin laavulla oli lämpöisempää ja tuulettomampaa.

Polku Tokholmannokkaan

Potentiaalinen kahvittelupaikka Tokholmannokassa

Harmitus jäi

Kuten alussa jo mainitsin, järven toinen puoli oli viileämpi ja lumisempi. Vähitellen vastaan alkoi tulla muitakin retkeilijöitä. En tiedä, mikä olisi suositeltu kiertosuunta. Ensimmäisellä laavulla piti hyödyntää wc:tä, jossa oli jopa paperia. Mahtavaa! Samaisessa paikassa ehdin myös ärsyyntyä, kun jokin seurue oli laavulla ja antoi ison koiran olla pöydällä. Siis oikeasti! Millainen ihminen on sitä mieltä, että on ok pitää kuratassuista koiraa ruokapöydällä oltiin sitten ulkona tai sisällä? Tai ihan sama, vaikka olisi puhtaatkin tassut. Tuon perusteella tein syväanalyysin omistajasta, diagnoosi on vähemmän mairitteleva.

Katso autoillessakin ylös

Autoillessa tulee harvemmin katselua ylöspäin taivaalle, koska yleensä vastustajat ovat samalla tasolla. Parkkiksen lähellä on Räyskälän ilmailukeskus, jossa kolmion takaa tullessani pysähdyin nätisti päästämään toiset autot ensin. Jos olisin tajunnut katsoa yläoikealle, niin olisin päästänyt myös sen pienlentokoneen ensin. Kentälle laskeutuva kone sinänsä ei yleensä ole ongelma, mutta tällä roikkui perässä varmaan kymmenmetrinen paksu köysi, joka viisti maata koneen ollessa vielä korkeammalla. Oli todella lähellä, ettei osunut autoon. Ei siinä ihan elämän filminauha silmissä pyörinyt, mutta hieman hätkähdin.

Summa summarum

Loppi on kiva retkipaikka. Vuosi sitten käytiin Komion luonnonsuojelualueella, josta tykkäsin paljon. Ja Iso-Melkutin ei todellakaan kalpene vertailussa. Yleensäkin reitit, jotka kulkevat järvien ympäri ovat kivoja, koska vesistö tuo niihin oman tunnelmansa. Ja ne on helpompi hahmottaa, kun näkee vastarannalle. Nyt porukkaa oli suhteellisen vähän, joten äänimaailma oli rauhallinen. Ehkä kesän vilkkaimpina aikoina hermostuisin vastarannalta kaikuviin kailotuksiin työasioista, lasten harrastuksista, koiran ummetuksesta jne. (ehkeivät kaikki välitä tai tajua, että muutkin kuulevat asiat veden äärellä).

Jatkoon.