IMG_20170708_122430.jpg

Kylmäpihlaja

Jostain syystä majakat ovat aina kiehtoneet, vaikka muuten en ole kummoinen meri-ihminen. Mielikuvissani vierailen niissä aina hämärään aikaan myrskysäällä, jolloin mainingit lyövät rantakallioon, majakan valo heijastaa merelle ja käyskentelen sadeasussani ulkona kynttilän luodessa himmeää valoa ikkunassa. Todellisuudessa olen majakalla aina hyvällä ilmalla, mikä ei varmaan monenkaan mielestä ole paha asia. Yhden kerran Bengtskärille meno peruuntui, kun paatti ei suostunut tuulen takia rantautumaan, eli potentiaalinen myrskyilma jäi ikävästi kokematta.

Suomessa olen käynyt vain kolmella majakalla ja Pohjois-Norjassa kahdella. Lähimmäksi mielikuvaani pääsin Norjassa Slettnesin majakalla, mutta ei sitäkään ilmaa voi myrskyksi väittää. Mutta tunnelmallista se oli. Tällä kertaa käväisimme Rauman edustalla sijaitsevalla Kylmäpihlajan majakalla, josta olimme varanneet majoituksen yhdeksi yöksi. Tätä ennen paikka oli tuttu vain merisäästä. Ja kuinka ollakaan sää oli mitä parhain. Työntekijät ja tapaamamme paikallinen purjehtija kertoivat, että niin lämpöisiä ja tuulettomia päiviä siellä on vain pari hassua.

Kuva8.jpg

Kylmäpihlajan majakka

Majakalle pääsi Poroholman lomakeskuksen satamasta vesibussilla, joka maksoi 28 euroa. Matkaan meni vajaa tunti, jonka aikana näimme muun muassa peuran uivan saaresta toiseen. Siinä leirintäalueen läpi kulkiessani ja myöhemmin saarella veneilijöitä seuratessani totesin jälleen kerran, että kumpikaan matkailutapa ei sovi minulle. En todellakaan jaksaisi tai haluaisi kököttää kylki kyljessä toisten matkailuautojen tai veneiden kanssa ja kuunnella naapurivaunussa pauhaavaa musiikkia tai selostusta. En rentoutuisi vaan ahdistuisi. Mutta jokainen toki tyylillään.

Kuva4.jpg

Tulosatamassa

Heti aluksi meinasi jo pukata stressiä, koska halusi yhtä aikaa tehdä monta eri asiaa: käydä syömässä, tutustua majakkaan, tutustua saareen, kiikaroida lintuja ja käydä näyttelyssä. Pitäisi vaan osata rauhassa keskittyä yhteen asiaan eikä hötkyillä, koska mikään noista ei ollut karkaamassa ulottumattomiin. Matkakumppanin aineenvaihdunnan tuntien aloitimme lounaalla. Tarjolla ollut saaristolaisbuffet oli vallan hyvä. Kahvin suhteen olen tainnut tulla ikäväksi hifistelijäksi, koska se ei ollut makuuni.

Lintuparatiisi

Lounaan jälkeen kävimme kiertämässä koko saaren. Aloitimme vierassataman vierestä olevilta aallonmurtajilta, joista jatkoimme tiiravaara-alueelle. Kiersimme sen verran reunasta, että ei ollut huolta hyökkäilevistä linnuista, joilla oli suloisia harmaita palleroita. Linnuista kiinnostuneille Kylmäpihlajaa voi todella suositella, koska siellä pääsee melko lähelle tirppoja. Esimerkiksi satama-altaalla voi seurata törmäpääskyjen menoa ihan vierestä. Myöhemmin istuimme rantakallioilla, niin ihan muutaman metrin päähän tuli mm. punajalkaviklo ja lapintiiroja. Ja hernekerttu lauleli pirteästi tyrnipensaiden seassa, mutta niin lähellä, että niitä jopa näki. Ja saari on todellakin tyrnipensaiden valloittamana. Olisi kiva nähdä, miltä se näyttää syksyllä.

Kuva1.jpg

Varo äkäisiä tirppoja

100 lintua -listani näytti jo varsin hyvältä, mutta etukäteen ajattelin lähinnä haluavani nähdä haahkan, mutta sain paljon enemmän. Jo menomatkalla merellä näkyi merimetsoja ja merihanhia, jotka siis molemmat puuttuivat listaltani. Majakkasaaren edustalla näin mm. riskilöitä, pilkkasiipiä ja yksinäisen ruokin, joka kruunasi bongailuni. Minulle kaikki ovat melko eksoottisia siivekkäitä, joten olin enemmän kuin tyytyväinen. Ja jos seuralainen ei jaksa innostua linnuista mutta pitää muuten maisemista ja ulkoilusta, niin siinä mielessä tuo on hyvä kohde, koska molemmat voittavat.

Kuva6.jpg

Käärmeitä paratiisissa

Majakalla kuulin, kuinka joku sanoi nähneensä jo kaksi käärmettä. Se jäi hieman takaraivoon, koska käärmeet eivät ole lemppareitani. Yritän etukäteen psyykata itseni mielentilaan, jossa en hätkähdä käärmeen kohtaamista vaan rennosti totean luikertelijan olevan vieressä ja lähtevän eri suuntaan, jolloin voin hyvin jatkaa puuhiani. Todellisuudessa kuuluu kirkaisu, jalkojen tömistystä ja käännös tulosuuntaan, minkä jälkeen tuijotan kulkiessani fanaattisesti jokaista puskaa.

Kuva9.jpg

Käärmekohta

Halusimme vielä myöhemmällä käydä aallonmurtajan puolella, koska äänestä päätellen siellä oli parhaimmat aallot. Olin juuri kapuamassa vajaan pari metrin matkaa, kun jalkani vieressä kahahti: eikös siinä ollut harmaa kyy. Seuralainen vain kannusti ylhäältä, että ei sitä näy, joten tule vaan. En tullut. Hetken päästä kokosin itseni ja menin eri kohdasta ylös, mutta enkös sitten sielläkin huomannut tulokohdassani luikertelevan pitkän harmaan otuksen. Sen myös seuralainen näki, ja kummasti enää siinä vaiheessa ei ollut jatkamaan kannustavia lausahduksia, vaan hänelläkin meni fiilis. Niinpä tömistelimme alas ja menimme bisselle. Olimme sen ansainneet tuollaisen läheltä piti tilanteen jälkeen. 😉 Kuulemma siellä näkee kyitä ihan päivittäin. Myöhemmin joku lapsi mönki tiheässä tyrnipusikossa, ja minua hirvitti. Mutta en halua tartuttaa kammoani muihin, joten antaa lasten ja muiden mönkiä rauhassa, koska eivät ne käärmeet huvikseen hyökkäile vaan väistävät ihmistä. Sopeutuvatkohan käärmeet väritykseltään maastoon, koska olen nähnyt niin erivärisiä kyitä eri puolilla Suomea. Tuolla ne olivat harmaita, eli samanvärisiä kuin kivikko, jossa luikerteli.

Näköala

Kipusimme majakkatorniin katselemaan maisemia. Ja seuralainen halusi nähdä, voisiko sieltä nähdä käärmeiden luikertelevan. Ei nähnyt. Mutta maisemat olivat hienot.

Kuva3.jpg

Näköala ylhäältä

Nasse-setä on hyvin, hyvin punainen

Jossain vaiheessa seuralainen vilkaisi huoneen peiliin ja kauhistui helottavia poskiaan ja punaista nenäänsä. ”Näytänkö mä todella näin punaiselta?” Kyllä, ihan Nasse-sedältä. ”Miten mä voin kulkea tän näköisenä? Miksi sä et antanut mulle sitä aurinkorasvaa siellä Poroholman laiturilla?” Niin, pikakelataanpa keskustelua muutamia tunteja taaksepäin ja palataan sinne Poroholman laiturille, jossa vesibussia odotellessa lätkin aurinkorasvaa itseeni ja tarjosin toiselle.

- ”Ei kiitos, en tarvitse.”

- Ootko nyt ihan varma, koska ollaan kuitenkin laivassa merellä ja siellä tarttuu hyvin?

- ”Joo, ei tää Suomen aurinko niin tartu.”

- Mutta jos nyt kuitenkin laittasit edes noihin kriittisiin kohtiin, kuten nenään ja olkapäihin, jotka sulla tunnetusti aina palaa.

- ”Ei, mä mitään sellasta. Haluan vähän väriä pintaan.”

- Okei, itsepähän tiedät. Muista tää keskustelu sitten illalla…

 

Sauna ilman rantaa


Huoneen hintaan kuului myös yleinen saunavuoro, jossa ei ollut muita. Aikamoista. Itse pyrin aina käymään kaikki mahdolliset ilmais- ja maksusaunat. Yhtenä kesänä jopa lähdimme Saanalta kesken matkaa pois, koska huoneen hintaan kuuluva saunavuoro oli alkamassa ja sehän piti toki kokea. Sellaista saunabongailua. Tämä sauna oli varsin mukava. Pesutilat ihan perustasoa, mutta saunassa oli kivan tilavat lauteet. Ainoa miinus tuli pukuhuoneen säleverhoista, jotka olivat kriittisesti jumittuneet hieman auki. Ja ikkunan takanahan oli terassi. Olin jo menemässä tömäyttämään sälekaihdinta josko se siitä laskeutuisi, mutta sitten tajusin, että mun onnella se jumittuu vielä ylemmäksi. Uimapaikkaakin olisi kaivattu. Tokihan siellä voisi mennä mereen hyväksi katsomastaan paikasta, mutta ovathan ne kalliot aika liukkaat. Luulisi, että jos johonkin kohtaan tekisi oikein tömäkät ja tyyliin sopivat portaat, niin niille olisi kysyntää.

Kuva5.jpg

Valotonna

Koska olimme majakalla yötä ja pidämme ruoasta, kävimme vielä illalla syömässä ravintelissa. Annokset olivat todella hyviä vaikkakin mielestäni eivät aivan pulittamamme euromäärän veroisia. Mutta onhan aineksilla matkaa mantereelta majakalle ja henkilökuntakin tarvitsee palkkansa, joten järkeilin asian näin ja nautin ruoasta. Ne jälkkärilätyt oli varsinkin todella erinomaiset. Vielä ennen nukkumaanmenoa piti kierrellä ja kaarrella ympäriinsä ja nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja lämmöstä. Varsinkin kuuden jälkeen siellä alkoi olla mukavaa, kun päiväkävijät lähtivät viimeisellä vesibussilla. Jep, mehän ei tunnetusti piitata väkijoukoista, joiksi jo parikymmentä ihmistä lasketaan. Oikeastaan jo parikin… Huoneen ikkunasta oli ihana merinäköala, mutta näki siitä myös pesivät linnut. Mereltä kantautui sen verran väylää syventävien ruoppaajien ääniä, että nukuimme ikkuna kiinni. Aamulla heräsin katsomaan auringonnousua ja tepastelin ulos läheiselle kalliolle. Myöhemmin olin ärtynyt, kun en ollut tajunnut yöllä jäädä odottamaan majakan valon syttymistä. Miten me ei tajuttu, että se valo palaa? Varsinkin kun niissä myrskyisissä mielikuvissani on aina mukana majakan valo! Olisi kiva, jos siitä olisi jokin lappu jossain seinällä, että tyhmäkin turisti tajuaa sellaisen. No, olihan se auringonnousu jonkinlainen laiha lohtu, mutta hieman jäi tuo valoasia kaivelemaan.

Kuva2.jpg

Aamuaurinko

Kaiken kaikkiaan majakkareissu oli vallan onnistunut: upea sää, hyvää ruokaa, lintuja, sauna ja kalliolla istuskelua. Eli ihanan kiireetöntä kesää. Voin lämpimästi suositella sekä yöpymistä että ihan vain päiväreissua.