Aurinkoinen sunnuntaisää houkutteli kolmihenkisen seurueemme lähtemään pienelle ajelulle Espoon Nuuksioon, jossa on Suomen luontokeskus Haltia. Kohde on ollut museokorttilistallani jo pitkään. Ulkopuolelta rakennus ei näytä hääppöiseltä, mutta sisältä se on todella upea. Seuralainen taas piti ulkopuolestakin, koska se sulautui luontoon eikä pistänyt liiaksi silmään: luonto on pääosassa. Siinä olen samaa mieltä, eli ehkä voisin sanoa pitäväni rakennusta paikkaan sopivana mutten näyttävänä.

Rakennus on kalevalaisen taruston innoittama ja ensimmäinen kokonaan puusta rakennettu julkinen rakennus. Varsinkin näyttelytilassa oleva Sotkanmuna-rakennelma oli upea. Sen sisällä oleva joutsenteos ei koskettanut, mutta rakennelmaa katseli mielellään. Kannattaa myös katsoa ylöspäin ja ihailla kattoaukkoa.

Vaikka oli kaunis päivä, niin vierailijoita oli yllättävän vähän. Eniten niitä näki yläkerran ravintolassa lounaalla. Ehkäpä kaikki reippailivat ulkona. Aloitimme kierroksen Viherkehä-näyttelystä, jossa oli esillä pääkaupunkiseudun luontoa mm. videoiden välityksellä. Valokuvia ja videokuvaa oli kolmella seinällä, joten siinä sai 20 minuuttia pyöriä väkkäränä, että näki kaiken haluamansa.

60 chick and wild pics -valokuvanäyttely

Etukäteen olin eniten kiinnostunut tästä erikoisnäyttelystä, jossa on 60 luontokuvaa 60:ltä Bio Foto -yhdistyksen naisluontovalokuvaajalta. Siellä oli muutamia helmiä, kuten maisemakuvia Pohjois-Norjasta ja eläinkuvia. Näyttelytila oli miellyttävä, ja taulujen puukehykset olivat yksi esimerkki kivoista pienistä yksityiskohdista. Näin jälkikäteen totean, että muu tarjonta ylitti odotukseni.

Tunnista 100 lintulajia ja päihitä sukulaiset

Varsinaiseen päänäyttelytilaan kuljettiin hauskan lumikanjoni-dioraaman läpi, jossa oli nähtävää myös lattiassa. Minusta se oli kiva johdatus peremmällä siintävään näyttelytilaan. Dioraaman täytetyistä linnuista tuli mieleen Birdlifen Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi järjestämä Tunnista 100 lintulajia -kampanja. En tietenkään listaa täytettyjä lintuja tai tauluja, vaikka lähetinkin näyttelystä äidilleni viestin, jossa uhkasin lisääväni listaan valokuvassa näkyneen kuningaskalastajan; olen siis rankasti häviöllä keskinäisessä leikkimielisessä bongauskisassamme. Ajattelin kiriä keväämmällä muutamalla linturetkellä. Mutta asiaan. Tuolla jälleen totesin, että lintutietämykseni on parissa vuodessa kehittynyt, mutta helppoahan se on, kun linnut ovat paikoillaan. Toista se on metsässä, kun jokin suhahtaa takavasemmalla ohi. Suosittelen kuitenkin tunnistuskampanjaan osallistumista kaikille, vaikka jo tässä vaiheessa ajattelisikin, että ei saa sataa siivekästä kasaan. Pääasiahan on se, että kokee mukavia hetkiä luonnossa tai vaikka vain omalla takapihalla lintulaudan tuttuja vieraita seuraten. Ja päihittää äitinsä...

18 metriä pitkä virtuaaliseinä

Rahoitusta otetaan vastaan

Näyttelytilassa oli ihanat mutkittelevat sohvat ja 18 metriä pitkä virtuaaliseinä, jossa näkyi vaihtuvia vuodenaikoja. Ja myös lattiaan oli heijastettu valokuvia. Tuollainen voisi olla kiva kotonakin. Puuttuu ainoastaan se 18 metriä pitkä seinä. Ja rahoitus. Tässä tilassa oli jo kertaallen kehumani Sotkanmuna, joka on rakennettu 620 uniikista palasta. Siinä kiehtoi muoto ja puun tuoksu. Melkeinpä sanoisin, että se oli lempparini.

Sotkanmuna

Rento lounasravintola

Yläkerrassa oli ihanan avara ravintola, jossa seurueemme nautti lounaan. Otin koko helahoidon, vaikka saatavilla olisi ollut pelkkä alkupalapöytä ja madekeitto. Jälkikäteen harmittelin valintaani, koska tulin jo täyteen alkupaloista ja keitosta. Sitten piti väkisinsyödä lämmintä ruokaa, koska siitä oli kuitenkin maksanut. Oli se toki hyvää, mutta suurimmat makuelämykset koin alkuruokaosastolla. Pidin erityisesti pikkelöidyistä kanttarelleistä ja mustatorvisienistä sekä mesijuurella marinoidusta punakaalista. Jouduin googlettamaan mesijuuren. Nyt tunnen senkin.

Liukulumikengistä lokalisointimietteisiin

Lopuksi kävimme tutkailemassa ulkotiloja. Näköalatasanteelle kiipeämisen olisi voinut jättää väliin, koska yhtä hieno se näköala oli ravintolan ikkunoista. Ehkä se on kesällä enemmän edukseen, kun näkee rakennuksen viherkaton. Eteisessä olin nähnyt vuokrausmainoksen hiihdettävistä lumikengistä, ja kuinka ollakaan pihaan saapui henkilö, jolla näytti olevan sellaiset alla. Itse olisin jäänyt tuppisuuna kaihoisasti vain katselemaan ja jälkikäteen pohtinut, että olivatkohan nuo nyt sellaiset, mutta onneksi seurueemme ekstrovertein henkilö sai pikaselvityksen näiden liukulumikenkien toimivuudesta eri maastoissa. Sen verran vinkeät vempeleet, että tekisi mieli joskus testata.

Ulkonäyttelyssä oli Välimeren merinisäkkäiden suojelualueesta kertova Pelagos-näyttely. Siellä seurueemme pohti eläinten nimien lokalisointia. Miksi "sunfish" on suomeksi "möhkäkala"? Minusta se kyllä näytti enemmän möhkäleeltä kuin auringolta, joten en todellakaan kritisoi. Kaskelotin kohdalla olimme yksimielisiä siitä, että nykyinen nimitys on parempi kuin sanasanainen käännös englannin sanasta "sperm whale".

Pihalla oli myös kota, jossa olisi voinut käristää makkarat. Sisällä olin lukenut, että Haltiasta saa vuokralle mm. nokipannun, joten jos haluaisi nokipannukahvit, niin ei tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan. Tosin siitä voidaan olla montaa mieltä, olisiko tunnelma kuitenkin parempi hieman etäämmällä.

Jos et ole vielä käynyt Haltiassa ja pidät luonnosta, niin siinä on todella varteenotettava retkikohde. Ja pihalta lähtee erilaisia retkeilyreittejä, joista osa näytti soveltuvan vaunuille ja pyörätuoleille. Olen muutaman kerran käynyt Nuuksiossa pienillä lenkeillä, mutta tällä kertaa tarkoituksena oli tutustua pelkästään Haltiaan. Ensi kerralla todennäköisesti suuntaamme siitä hieman eteenpäin jollekin kivalle luontopolulle.