Jälkilisäys: Majakkahaaveilua

 

Piti näin jälkikäteen lisätä, että alun perinhän yritin päästä Norjassa majakkaan yöksi. Vuoreijan edustalla on Hornøyan lintusaari, jossa olen muutama vuosi sitten käynyt linturetkellä. Siellä on myös majakka, jossa voi majoittua. Ajatus siellä yöpymisestä on itänyt kaiken tämän ajan. Niinpä lähetin sinne ensin sähköpostitiedustelun, johon ei vastausta kuulunut. Majakkavimmani voitti puhelinkammoni, joten nöyrryin soittamaan. Puhelu alkoi 55 sekunnin mittaisella norjankielisellä nauhoitteella, jonka lopussa piti numeroilla 14 valita jotain. Eka nauhoite meni ohi, joten soitin uudestaan ja kuuntelin ajatuksella. En siltikään tiennyt, mitä olisi kannattanut valita. Niinpä soitin netistä löytyvään toiseen puhelinnumeroon, joka meni laivaa ohjaavalle kapteenille, joka käski soittaa siihen ensimmäiseen numeroon. Tällä kerralla sitten valitsin ykkösen, koska heikolla norjan taidollani se kuulosti oikealta. Numero oli varattu. Yritin useaan otteeseen, mutta aina vaan varattu. Sen takia lopulta päädyimme Pykeijaan. Mikä ei todellakaan ollut huono vaihtoehto.

Reissun jälkeen sain lopulta sähköpostivastauksen majakalta, jossa sen kerrottiin olevan rempassa, joten siellä ei voi majoittua. Olisivat voineet lisätä tiedon myös joko norjan- tai englanninkieliselle nettisivulleen, koska molemmat tarkastin etukäteen.

 

IMG_20180801_105145.jpg

Pykeija (tai Pykeijä, niin kuin siellä kirjoitetaan)

 

Idyllinen Pykeija sijaitsee Norjassa Varanginvuonon rannalla. Suomen rajalta Näätämöstä on sinne noin tunnin ajomatka. Siitä erikoinen kylä, että siellä pärjää suomen kielellä. Sopii sekä kielitaidottomalle että kaltaiselleni henkilölle, jonka on vaikea tehdä päätöksiä: tasan yksi ainoa ruokapaikka ja -kauppa takaavat vaivattoman valinnan. Majoituimme Elsan luona, eli heti päätien alussa olevissa mökeissä. Ensitöiksemme suuntasimme uimaan, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jäämeressä pystyi oikeasti pulikoimaan rauhassa. Ihanaa vaikkakin hieman häiritsevää, jos alkaa pohtia ilmastonmuutosta tms. Iltatuulikin oli suorastaan trooppinen, joten istuimme yötä myöten katselemassa auringonlaskua mökin terassilla.

 

ilta-aurinko.jpg

Kaukana vastarannalla Varanginvuonon toinen puoli ja Vesisaari

 

IMG_20180801_121328.jpg

 

Tunturilampi

 

Luin kahdesta eri mainoksesta, että Ranvikan lintukalliolle ja hylättyyn kalastajakylään on päiväpatikointireitti. Toisen mukaan sinne käveli tunnin, toisen mukaan 1,5 tuntia. Noh, me kävelimme 2 tuntia emmekä edes päässeet perille. Tosin me aloitimme ajanoton jo mökiltä, josta oli kuitenkin tovi matkaa polun alkupäähän. Ja pysähdyimme uimaan tunturilampeen. Ja kävelimme todella rauhallisesti, koska lämmintä oli noin 30 astetta ja ei tuullut. Huh. Yhteensä matkaa kertyi n. 11 km.

 

 

IMG_20180801_111827.jpg

 

Jalkapallokenttä

 

Reitti oli melko selkeä, kunhan löysi polun alun jalkapallokentän ja rakennuksen välistä. Paremmassa kunnossa se kenttä oli kuin moni kenttä Suomessa; nurmi oli tosin paikoin pitkää. Jos katsoo netistä karttaa, niin kylässä on kaksi vihreää neliömäistä länttiä: toinen on hautausmaa, toinen jalkapallokenttä. Eli kentän kyllä löytää Mosedalsveienin päästä. Paikoitellen polku oli merkitty punaisilla nuolilla kiviin. Välillä polkuja erkani kahteen suuntaan, mutta ne veivät kuitenkin samaan pisteeseen.

 

IMG_20180801_115924.jpg

Keskellä häämöttää yksi puhelintolppa, jolta vielä matkaa seuraaville

 

Koska meillä ei ollut etukäteen tietoa reitin pituudesta, niin jokaisen kumpareen päällä kuvittelimme rannan jo näkyvän. Ei näkynyt. Kun lopulta näkyviin tulee kaksi puhelinpylvästä, niin sitten on jo voiton puolella. Lämpötilaan nähden meillä olisi pitänyt olla puolet enemmän juomaa mukana, joten käännyimme takaisin, kun saimme kalastajakylän näkyviin. Lähtöpisteessä tapaamamme leidi kertoi, että viimeinen lasku olisi ollut paikoitellen todella jyrkkä (lähes konttausta). Olisimme siitä kunnon puolesta selvinneet, mutta ei janoisenakaan ole kiva taivaltaa helteessä. Järkiteko, eikä harmita yhtään jälkikäteen, sillä reitti oli muutenkin hieno. Pääsee sinne perille saakka toistekin. Paluumatkalla pulahdimme jälleen uimaan. Ja kun ui alusvaatteisillaan, niin siitä sai kivaa viilennystä vaatteiden alle paluumatkalle.

 

IMG_20180801_130656.jpg

 

Siellä alhaalla se kylä häämöttää

 

Mennen tullen törmäsimme kiirunaperheeseen. Tulomatkalla lähes astuimme poikasten päälle, sillä ne odottivat paikoillaan hiljaa aivan viime hetkeen saakka, ennen kuin pyrähtivät pakoon. Varsinaiset lintukalliot olivat jo tyhjenneet tässä vaiheessa kesää.

 

IMG_20180801_114148.jpg

 

Kun ruoka katsoo silmiin

 

Kävimme Pykeijassa muutamia vuosia sitten, joten tiesimme, että kylästä saa mainioita kuningasrapuannoksia. Ensimmäisenä iltana ravut vielä menivät alas, mutta ruokailun jälkeen erehdyimme katselemaan isossa vesialtaassa touhukkaasti huiskivaa rapua… seuraavana iltana söinkin sitten turskaa... Tunturissa tapaamamme leidi sattui samaan aikaan ruokapaikkaan ja liittyi seuraamme. Hän tilasi valasta, mikä on sen verran eksoottista, että sain maistaa hänen annostaan. En osaa vieläkään sanoa, tykkäänkö siitä vai en: hieman kuin sitkeää maksaa. Leidin kanssa pohdimme annoksen eettisyyttä, mutta emme antaneet sen haitata ruokailua.

 

IMG_20180731_180044.jpg

Kylän raitilla

 

Harvinaisuus hautausmaalla

 

Pykeijan hautausmaalla kasvaa harvinainen siperiansinilatva, jota ei kasva kovinkaan monessa paikassa. En ole kasviasiantuntija, mutta onhan se nätti kukka: ja hautausmaa on ympäristönä varsin vinkeä kasvupaikka. Ja mikä ihme siinä on, että lähes joka ulkomaanreissulla törmään hautausmaalla ystävälliseen kissaan! Tämä reissu ei ollut poikkeus.

 

IMG_20180801_194149.jpg

 

Harvinainen siperiansinilatva

 

 

IMG_20180801_194419.jpg

 

Ei niin harvinainen ystävällismielinen kissa