Seitsemän veljeksen reitti alkaa Helsingin keskustasta. Minusta se on turhan urbaani alku vaellusreitille, mutta mikäpä siinä. Me aloitimme reitin kuitenkin Aleksis Kiven syntymäkodilta Palojoelta Nurmijärveltä. Melko urbaania sekin.

Alkumatka (2,3 km) oli asfaltoidulla kevyen liikenteen väylällä, josta pääsi noin 1,5 kilometrin mittaiselle metsäosuudelle. Siinä kuljettiin Aleksis Kiven lapsuuden aikaisten lempimetsästysmaiden eli Kaanaan metsän läpi. Metsäosuuden jälkeen oli hieman tylsähkö soratieosuus, jonka varrella oli asutusta ja moottoritien ramppi. Tosin olin aluksi jatkamassa nuolen osoittamaan suuntaan suoraan pellolle ja metsään, mutta reittikartan mukaan todellakin kävellään tietä pitkin.

En ollut reitin ainoa kääpä

Reitin mielenkiintoisin osuus

Soratie päättyi Myllykoskelle. Tässä oli mielenkiintoinen ratkaisu: portaat oli sijoitettu ajotien kaiteen taakse. Onnea vaan heikkojalkaiselle ylitykseen! Myllykosken silta oli mielenkiintoinen. Olin ladannut kännykkään Nomadi-sovelluksen, jossa oli kerrottu tarkemmin paikan historiasta. Seuraavat kaksi kilometriä olivatkin reitin mielenkiintoisimmat ja näteimmät, sillä reitti seuraili Vantaanjokea. Ja lähes koko matkalla oli jonkinlaiset pitkospuut. Aamupäivällä vastaantulijoita oli jonkin verran, mutta iltapäivällä paluumatkalla oli selkeästi hiljaisempaa. Laavulle ei kuitenkaan tehnyt mieli jäädä, koska se oli turhan ruuhkainen (noin 10 henkilöä, mutta minun maailmassanihan ruuhka alkaa jo kahdesta).

Kerrostalokyttääjälle

Pikkukosken jälkeen tuli moottoritien alitus. Ja pian vastassa oli Hämeenlinnantie. Onneksi sitä oli vain puolisen kilometriä – ison tien varrella kävely ei ole kivaa. Olen monesti ohiajaessa nauranut Laidunmaa-kyltille, koska muistan samannimisen erittäin paljon luonnonvaraisemman paikan omasta lapsuudestani. Enpä tiennyt, että joskus päätyisin sinne. Taas oli asfalttikävelyä ja pientaloalue. Jos tykkää katsella ihmisten takapihoille ja terasseille, niin silloin tämä osuus on kerrostalokyttääjän kohokohta.

Tylsä pätkä

Hiidenkirnut

Päiväretken kahvihetki oli hiidenkirnujen luona. Kyltin ansiosta niitä ei voi olla huomaamatta. Tässä vaiheessa hapotti ja kyllästytti, koska kävely tuntui hieman jaloissa ja paluu olisi tismalleen samaa reittiä. Jos olisi jatkanut hieman eteenpäin, niin olisi päätynyt Alhonniitun mäkiselle kuntoradalle, jossa tuli käytyä lenkillä pari päivää sitten. Me kuitenkin käännyimme takaisin Palojoelle.

Taustalla hiidenkirnut

Yhteenveto

Kävelyä kertyi yhteensä noin 22 kilometriä. Reitti on todella helppo, koska korkeuseroja on vähän ja asfaltilla kävellään paljon. Hyvää reitissä oli se, että sai liikuntaa ja sai olla ulkona. Vantaanjoen osuus ja Myllykoski olivat kivat. Mutta kaiken kaikkiaan reitti oli tylsähkö: asutusta, isoja ja pieniä autoteitä, asfalttia yms. Tokihan se on makuasia, mutta itse tykkään erilaisista patikointireiteistä. Eli kyllähän tuon kerran voi mielenkiinnosta kävellä, mutta en usko meneväni uudestaan.