Eilinen kävely Nuuksiossa oli nolottavan lyhyt, joten tänään vuorossa oli noin 15 kilometriä köpöttelyä. Piipahdimme muun muassa Keskuspuistossa ja Seurasaaressa, jossa oli muutama muukin ihminen. Yllättävän monet kävelivät tai pilkkivät jäällä, mutta itse olen sen verran nössö, että pidättäydyin kuivalla maalla tai jäällä noin kahden metrin päässä rannasta.

Kuva2.jpg

Olin varustautunut kiikareilla, mutta kovin ihmeellisiä lintutuloksia ei kävelyn varrelta kertynyt. Kyhmyjoutsenet olivat heti sillalla vastassa, mutta niinhän ne ovat olleet koko talven. Sama on mustarastaiden kanssa, joiden laulua kuuntelin jo ennen loppiaista. Talitiaisia oli enemmän kuin laki sallii, ja niillä tuntuu olevan kovasti kevättä rinnassa. Ja näkyi reitillä muitakin perustirppoja, kuten viherpeippoja.

Seurasaari on kyllä hauska paikka niin lähellä kaupungin keskustaa. Helsingissä tunnutaan napsivan pieniä paloja Keskuspuistosta asuntokäyttöön, mistä en pidä yhtään. Vaikka kaupungissa asuvana hyväksyykin sen, että taloja on tiiviissä ja ihmisiä vilisee, niin toivoisin myös, että viheralueita arvostettaisiin. Jotenkin uskoisin, että ainakin Seurasaari saisi suojelukohteena olla rauhassa, mutta katsotaan, onko joku 50 vuoden päästä eri mieltä asiasta. Olisihan siellä hyvää tilaa kerrostaloille, kun aitat lanaisi sileäksi...

Kuva3.jpg

Nurkkapöytään, kiitos

Seuralainen oli jälleen kerran nälissään jo menomatkalla. Pula-aika on varmasti ollut kamala koettelemus sen ajan ihmisille, mutta tuollaisella aineenvaihdunnalla se olisi ollut varmaan vielä suurempi tuska. No, me elämme yltäkylläisyydessä, joten piipahdimme lohikeitolla ja kahvilla Seurasaaren kahvilassa. Olimme siinä vaiheessa ainoat asiakkaat, joten suuntasimme tietysti perisuomalaiseen tapaan nurkkapöytään kauaksi tiskistä ja ovesta. Siellä on kiva keskenään kyräillä. Pian paikalle saapui lapsiperhe, joka tässä lähes tyhjässä ravintelissa parkkeerasi suoraan meidän pöydän viereen. Ja rouva vielä loi katsekontaktia ja tervehti. He olivatkin ulkomaalaisia, sillä suomalaisethan olivat menneet huoneen toiseen päähän tai ainakin kauemmaksi. Eivät he meitä häirinneet, mutta pohdimme siinä keskenämme kulttuurisia eroja.

Kuva1.jpg

Ravintolassa oli muuten tarjoilijan/omistajan aivan ihana vanha koira, joka ei juuri ihmisistä hätkähtänyt. Yhtäkkiä se kiersi meidän pöydän taakse ja otti verhon takaa nurkasta palasen paahtaria. Viereisen pöydän rouva sai sätkyn ja vei paahtarin roskiin. Sen jälkeen koira parkkeerasi astianpalautuspisteen viereen. Hän on selkeästi oppinut, mistä herkut löytyvät.

Kuva5.jpg

Eliel Saarisen suunnittelema muuntaja-asema

Paluumatkalla kuljimme Keskuspuistoa kohti Meilahden arboretumin läpi, ja en aina meinaa muistaa, että siinä tosiaan on arboretum. Pitää keväämmällä tai kesemmällä piipahtaa siinäkin katsomassa eri puita ja ruusujen kukintaa. Siellä on kuulemma yli 140 erilaista puu- ja pensaslajia. Pikku Huopalahdessa ihailin jälleen "piparkakkutaloa". Harva tietänee, että se on Eliel Saarisen suunnittelema muuntaja-aseman talo, ja sen vieressä on söpö pieni sepän paja, josta Munkkiniemen raitiolinja sai virtaa. Helsingin kaupunki on parhaillaan myymässä kiinteistöä, joten halukkailla on vielä kolme päivää aikaa tehdä tarjous. Lähtöhinta on 600 000 euroa. Jos joku lukija sen ostaa, niin minut saa kutsua kylään.

Kuva6.jpg