Tämänkin retken alkupaikka oli vanha tuttu paikka Levillä, josta on todella kätevä tehdä päiväreissuja lähistölle. Sieltä olemme piipahtaneet muun muassa Muonion Pallastunturilla ja Särkitunturilla sekä Kilpisjärvellä. Näistä on omat artikkelinsa.

Hissuttelen hiekkatiellä

Yöttömän yön aikaan on kätevää, kun matkaan voi lähteä vähän myöhemminkin. Me lähdimme liikkeelle iltapäivästä kohti Kumputunturia, jonka huippu on 581 metrin korkeudessa. Ensin ajoimme Kittilään, josta käännyimme Sodankyläntielle (tie numero 80) ja ajoimme 26 kilometriä Mustavaaraan, josta vasemmalle Haarakuusentielle. Siitä olikin noin 17 kilometriä hiekkatietä, jossa ajourat olivat sileähköt, mutta keskusta ja reunat olivat täynnä isoa kivimurskaa. Ainakin meidän pikkuautolla köröttelyvauhti oli keskimäärin 50 km/h. Tuon laittamani verkkosivuston ajo-ohje on hyvä, mutta mitään moottorikelkkareitin merkkejä ei ainakaan tuolloin ollut. Auto parkkiin, ja heti iski hyttyslauma kimppuun.

Melko helppo reitti

Kumputunturin huipulle kertyi kävelyä reilut 4 kilometriä, ja näin ensikertalaiset hämmentyivät yhdessä haarakohdassa ja teimme turhaan pienen kiertolenkin. Alku on varsin tylsähköä mutta helppokulkuista, ja reilun 1,5 kilometrin kohdalla on Räpäskurun kota, joka näytti mukavalta paikalta. Tosin epäilimme, että hyttyset olisivat olleet melkoinen riesa siinä kohdassa. Polttopuitakin näytti olevan riittävästi. Me jatkoimme eteenpäin, sillä halusimme käristää makkarat huipulla. Noin 2,5 kilometrin kohdalla tulee märkä suokohta, jossa oli ihania suokukkia. Suon loppuessa ja huipun lähestyessä saimme äänekästä seuraa, kun kapustarinnat ääntelivät ja lentelivät ympäriinsä. Reitin viimeiset metrit ovatkin hieman haastavammat, mutta onneksi ei ollut liukas keli.

Kahvitauko huipulla

Huipulla oli viihtyisän oloinen palovartijan maja, jossa oli keittokomerossa kaasuliesi ja oleskelutilassa kaksi sänkyä. Eli siellä voisi ihan hyvin yöpyä jollain reissulla. Huipulla oli myös huvimajalta näyttävä tähystystorni, jossa oli ikkunoita jokaisella sivulla ja keskellä kamina. Puitakin oli valmiina, mikä on aina kiva juttu. Eli jos poltatte viimeiset puut, niin tehkää uusia tilalle! Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin tulla sadesäällä polttopuuttomaan kotaan ja alkaa heti ensi töikseen hakata halkoja. Meidän reissulla ilma oli mitä mainioin ja teimme kaminaan tulet, ja se veti niin hyvin, että meinasti vetää tulitikun ja sitä pitelevän käden jo metrin päästä sisäänsä. Ja toinen ärsyttävä asia on roskat ja tölkit: jos eväänsä jaksaa kantaa tunturiin, niin luulisi jokaisen jaksavan kantavan myös niistä jääneet kääreet pois.

Lintuja paluumatkalla

Eväshetken jälkeen vielä pieni tovi maisemien ihailua ja sitten laskeutuminen kohti kapustarintojen ja kuovien valloittamaan kaistaletta. Kun jo köröttelimme hiekkatiellä, jouduin pysähtymään, kun koppelo oli liikkellä kahden poikasensa kanssa. Toinen seurasi emoaan, mutta toinen jatkoi ajotien suuntaisesti ja kampesi eteemme ja tien toiselle puolelle. Kun sain varmistettua, että pikkuinen pysyy poissa tieltä, kaasuttelin eteenpäin ja toivoin, että emo noutaa pikkuisen pian mukaansa. Lisäksi näimme kaksi hiiripöllöä, joten linnullisestikin retki oli onnistunut.