Jälleen kerran yksi valokuvanäyttely: Takaisin Karjalaan – Caj Bremer Neuvosto-Karjalan runokylissä. Tälle vuodelle niitä on kertynyt hämmästyttävän paljon. Tällä kertaa kuvissa sukellettiin Neuvosto-Karjalan mustavalkoisiin maisemiin Gallen-Kallelan museossa Espoossa. Olin juuri aiemmin päivällä saanut luettua Imbi Pajun Torjutut muistot -kirjan, joka sijoittuu Viron historiaan. Ja siinähän Neuvostoliitolla oli todella rankka rooli – aivan kuten Suomenkin historiassa. Kirja ei todellakaan liity tähän näyttelyyn millään tavalla eikä ollut ollut motiivini näyttelyn näkemiseen, mutta jostain ihmeen syystä se nousi mieleeni näyttelyn aikana. Siitä pari sanaa myöhemmin.

WP_20161016_15_29_21_Pro.jpg

Yleisöopastuksella enemmän irti

Museossa on sunnuntaisin yleisöopastus, johon mekin suuntasimme. Ja sekin kuului museokorttisisäänpääsyyn, eli erillistä hintaan siitä ei tarvinnut maksaa. Emme vain olleet huomanneet, että tänään esittelyn hoitaisi itse valokuvaaja Caj Bremer (kuvassa harmaapaitainen herrasmies), joten väkeä oli todella paljon. Liian paljon. Tästäkin selvisimme, kun asennoiduimme, että kuvia ei esittelyhetkellä näe, mutta niitä voi katsella sitten rauhassa jälkeenpäin. Bremerhän siis on 87-vuotias varsin virkeän ja humoristisen oloinen valokuvaaja, joka puhuu suomea välillä hassusti ruotsalaisittain. Ja jos joku innostuu aiheesta, niin hän vetää vielä kaksi yleisöopastusta: kannattaa mennä kuuntelemaan. Ja jos haluaa kirjan, niin senkin saa kätevästi omistuskirjoituksella. Ylipäätään olen viime aikoina innostunut enemmän yleisöopastuksista, koska monesta näyttelystä saa sen avulla enemmän irti.

WP_20161016_13_27_46_Pro%202.jpg

Njet Sortavala

Itselleni Caj Bremer ei ollut tuttu, joten minut paikalle ajoi 1970-luvun lopun valokuvat Neuvostoliiton nielaisemasta Karjalasta. Odotin erityisesti Sortavalasta olevia kuvia. Niitä ei sitten ollut yhtäkään. Matkatoiveena oli ollut nimenomaan päästä käymään siellä ja Käkisalmessa, mutta niihin ei suomalaisia jostain syystä päästetty. Bremer taustoitti näyttelyä vallan vetävästi. Hän ja toimittaja Sakari Määttänen tekivät viisi matkaa Neuvosto-Karjalaan vuosina 1979–82, ja jutuista julkaistiin matkakertomukset Helsingin Sanomissa. Jos ei ole Venäjä tänäkään päivänä kovin avoin matkakohde, niin vielä vähemmän se oli sitä tuolloin. Matkoilla he eivät juurikaan voineet käyskennellä vapaasti, vaan seurana oli aina joukko pukuihin pukeutuneita politrukkeja, jotka varmistivat, että suomalaiset näkivät vain soveliaita asioita. Ja sehän onnistuu hyvin, jos kaksikon kuskaa Leningradista Petroskoihin yöjunalla. Ja kun he lopulta yhdellä reissulla pääsivät Valamoon, he saivat kävellä vain metsäpolkua, josta näki pienen pilkahduksen kauempana olevista kirkoista: muualle ei päästetty. Mutta siltä reissulta Bremer onnistui nappaamaan suosikkikuvansa kahdesta laivalla olleesta naisesta. Tämä oli minunkin suosikkini.

WP_20161016_14_05_12_Pro.jpg

Mieleeni jäi myös kuva suomalaistaustaisesta mummelista, joka oli 1939 uinut vastavirtaan paratiisiksi luultuun Neuvostoliittoon ja päätynyt heti Siperiaan. Muun muassa se toi mieleeni Imbi Pajun kirjan, jossa saman kohtalon kokivat todella monet virolaiset. Tosin sillä erotuksella, että he eivät siirtyneet Neuvostoliitoon vapaaehtoisesti vaan jäivät koteihinsa, joista heidät kyydittiin itään.

Alakerrassa puuma tai jokin muu eläin, yläkerrassa video

Jännästi näyttelyt aina herättävät ajatuksia ja saavat pohtimaan. Tällä kertaa en niinkään pohtinut kuvien ihmiskohtaloita, vaan mietin kuumeisesti, miksi kutsutaan vanhempaa naista, joka iskee silmänsä vielä vanhempaan mieheen. Se ei liene puuma. Lopputapusten jälkeen joku kiitti esittelyn ja kuvien olleen mielenkiintoisia, niin eräs hinnalla millä hyvänsä eturiviin ja melkein valokuvaajan liiveihin pyrkinyt kypsempi leidi puolestaan halusi kiittää valokuvaajaa tämän seksikkäästä ulkonäöstä. Taide on hienoa, kun siitä voi nauttia niin monin eri tavoin...

Näyttely tosiaan jatkui vielä yläkerrassa, jossa oli muutamia valokuvia. Ja siellä oli myös 49 minuutin mittainen dokumentti, jossa muun muassa valokuvaaja Meeri Koutaniemi haastatteli Bremeriä. Kannattaa katsella, jos vain on aikaa. Ja jännästi Koutaniemikin tuntuu olevan tällä hetkellä monessa mukana, kun hänen nimeensä törmää monissa eri yhteyksissä. 

WP_20161016_15_29_42_Pro.jpg

Lounaskeitto kahvila Tarvaspäässä

Kun edellisen kerran kun piipahdin kahvilla pihapiirissä olevassa kahvila Tarvaspäässä, tiskin takana oleva yrmy rouva luotti vahvasti perusvenäläiseen asiakaspalveluhenkeen: eli käytännössä asiakas häiritsi ikävästi henkilökuntaa julkeamalla tulla aukioloaikoina pyytämään kahvia. Niinpä en nyt odottanut ihmeitä: kunhan saisin sumpin ennen poislähtöä. Mutta nyt tiskin takana olikin ystävällinen nuori mies. Ihan siitä ilosta päädyimme ottamaan lounaskeitot: minulle lohikeitto, toiselle kookos-linssikeitto. Ja tietysti ne kahvit.

WP_20161016_14_57_45_Pro%201.jpg

Museon lähellä on joitain parkkipaikkoja, mutta jos joku autollinen haluaa hieman erilaisen lähestymisen museoon, niin suosittelen jättämään auton parkkiin Helsingin puolelle Munkkiniemeen. Siellä on parikin mahdollista parkkipaikkaa, kauempi jo ennen uimarantaa. Kävelymatka ei ole mitenkään mahdoton, ja reitti on todella kaunis, vaikka vieressä kulkeekin Turunväylä. Matkalla on muun muassa Tarvon kallioinen saari ja kaksi siltaa, joista metallikaidesillalla on tuulisella ilmalla hauska pysähtyä kuuntelmaan tuulen ääntä. Jälkimmäisellä puusillalla samaa ujellusta ei ole.

WP_20161016_15_39_04_Pro%201.jpg