Tunturiin elävän mieli, vai miten se vanha sananlasku menikään. Sumuisella säällä voi toki miettiä, että kannattaisiko pysytellä alempana ja jättää ylemmät kohteet selkeämpään säähän. Mutta jos asennoituu reittiin jo etukäteen siten, että kauas ei näe, niin ei tunturi ole yhtään hassumpi sumuisella säälläkään – varsinkaan tällainen tutuhko kohde, jossa ei ole tumpelolle turistille suurempaa eksymisen vaaraa. Tällä kertaa tein hieman mukautetun jääkausipolun, josta kilometrejä kertyi 8 ja aikaa kului taukoineen noin 2,5 tuntia.

Tuikku sumussa

Tuikulta haparoiden eteenpäin

Aloitin reitin Tuikun parkkikselta ja lähdin kiertämään myötäpäivään. Virallisesti reitti lähtee Levi Summitin ja hotellin Panoraman pihasta, joten tällä valinnalla reitti lyheni vajaalla kilometrillä. Alku on soratietä, ja minusta tienhaaroja on enemmän kuin kartassani. Onneksi reitti on melko hyvin merkitty, eli sinisiä täpliä seuraamalla löytää eteenpäin. Ja jos risteyskohdassa kääntyisi väärin ja muutamien kymmenien metrien jälkeen ei sinistä näkyisi, niin ei kun takaisin risteykseen, sillä todennäköisesti olet väärällä reitillä. Sen verran hyvin täpliä löytyy. Tosin reitin loppupuolella on poikkeuskohta, josta en niitä löytänyt. Minun tienhaarani tuli lopulta vastaan noin 900 metrin matkanteon jälkeen.

Nättiä tälläkin ilmalla

Välillä unohtaa olevan laskettelurinteessä

Tässä vaiheessa oikealla voisi nähdä Levitunturin huipun, mutta nyt sitä ei näe. Reitti etenee helppokulkuisella osuudella aidan viertä. Yhden pienen "metsikön" ja rakkakohdan ylitys, niin päästääkin reitin hapottavimpaan kohtaan, kun noin 2,4 kilometrin kohdalla noustaan rinnettä suoraan ylös kolmisen sataa metriä. Muuten reitti seurailee puurajaa korkeuskäyrien mukaisesti, eli se on melko tasainen reitti. Nousu kuitenkin palkitaan, sillä sen jälkeen tulee yksi lempikohdistani reitillä. Maaruska ja sumuverho tekivät etenemisestä suorastaan kiehtovan kaunista.

Maaruskaa vielä jäljellä

Pian ollaankin jo tutussa maisemassa, sillä reitti yhtyy Golfilta lähtevään polkuun hieman ennen Utsuvaaran kotaa. Tästä voisi kurvata tunturin huipulle ja kahville ravintola Palovartijaan, mutta koska kyseinen reitti on jo ennestään tuttu, jatkan eteenpäin.

Ja välillä ei todellakaan unohda olevansa laskettelurinteessä

Reitin loppuosa kulkee enimmäkseen rakennetussa/muokatussa ympäristössä. Plussaa on se, että laskettelurinnepohja on helppokulkuista talsia. Kahvia en tälle reissulle ottanut mukaan, ja arvaa kaduttiko se tauolla. Ei niin pientä retkeä, etteikö termaria kannattaisi rahdata! No, pidin kuitenkin eväsleivän mittaisen tauon noin 5,8 kilometrin kohdalla olevalla kodalla.

Tämä koivu ei ole vielä kuullut, että ruska on melkein ohi

Tauon jälkeen tuli muutamia kohtia, joissa hieman arvoin reittiä (turhaan mutta kun olen tällainen epäröivä). Koska en löytänyt sinisiä palluroita, päättelin, ettei tämä leveä baana voi olla oikea reitti vaan että oikea reitti kulkee hieman ylempänä idyllisellä polulla. Kun se idyllinen polku sitten vaihtui puurakennelmaksi, jonka päässä oli korkea pudotus (alakuvassa), harkitsin uudestaan. Äkkiä alta pois, sillä taisin olla fillarireitillä. Tosin en koko aikana törmännyt muihin ulkoilijoihin, joten kovin suurta vaaraa tässä ei ollut.

Tuolla tellingillä seikkailin

Tällä osuudella koin vuoden lintuelämykseni, kun kahdeksan riekkoa pyrähti rakasta pakoon. Olisipa ollut kamera käsillä, niin esittäisin tässä vuoden suttuisimmat lintukuvat. Korvauksesi laitan nätin kelokuvan. Puut ovat kivoja: ne eivät pakene paikalta, niin hämäläinenkin ehtii kuvaamaan.

Kaatunut kelo

Tie nousee pystyyn

Vajaan 7 kilometrin kohdalla tie nousee pystyyn. Nuoli osoittaa suoraan, mutta reitin peittää valtava kasa säilöttyä lunta. En viitsinyt ylittää suoraan, joten kiersin alakautta ympäri. Olen aina ajatellut, että lunta säilötään joidenkin muovipressujen alla, mutta tämä näytti enemmänkin vanumaiselta materiaalilta. Aina oppii uutta. Loppumatkan saikin puikkelehtia tiellä työläisten keskellä, sillä maanmuokkaus- ja rakennustyöt olivat kovassa vauhdissa.

Yli tai ympäri

Vanumaista tai karhunvillamaista matskua

Summa summarum

Reitti on varsin mukava ollakseen tunturissa, joka on käytännössä kokonaan rakennettu laskettelukäyttöön. Eihän tätä voi verrata reittiin, joka kulkee koskemattomammassa tunturissa, mutta omassa katerogiassaan vallan kiva. Eli helposti saavutettavissa, ei kamalan hankalia kohtia, hauskat reittikyltit ja toisinaan rakentamattomia kohtia, joissa unohtaa olevansa laskettelurinteessä.