Itävallasta matka jatkui junalla Saksaan. Erikoismaininta Salzburgin juna-asemalle, joka oli todella siisti ja jossa ei notkunut sisällä mitään puliveivareita. Tuttuun tyyliin olimme siellä törkeän aikaisin, koska varaamme lähtöihin aina (liikaa) aikaa. Asemalla oli aikaa käydä kaupoissa ja kahvilassa syömässä viimeiset omenastruudelit Itävallan puolella. Hieman ihmettelimme, miksi siellä parveili niin paljon poliiseja, mutta sekin selvisi, kun Unkarista saapui juna: poliisit olivat asemalla vastassa ja tarkastivat myös junan sisältä. Ajattelin, että tuskin etsivät ketään tiettyä vaan lähinnä pitivät silmällä etelästä saapuvia pakolaisia.

WP_20170502_14_09_05_Pro.jpg

Salzburgin päärautatiesemalla kahvilla

Rentouttava junamatka historialliselle asemalle

Junamatka olikin ihanan rentouttava, kun pystyi katsomaan maisemia eikä tarvinnut panikoida kuolemanpelon kanssa. Ai että mä nautin! Nykyään on jännä, kun ei välttämättä huomaa, missä yksi maa loppuu ja toinen alkaa. Juna siis meni suoraan Salzburgista Müncheniin, jossa vaihdoimme Nürnbergiin menevään junaan. Ja koko lysti maksoi reilut 20 euroa per nenu. Ei paha. Lopullinen päämäärämme oli pikkuinen Fürth, josta moni on tuskin edes kuullut. Lipunmyyjä tosin intoutui kertomaan, että Saksan ensimmäinen junayhteys kulki nimenomaan Nürnbergistä Fürthiin vuonna 1835. Olisi pitänyt kysyä, että miksi. Jotenkin erikoinen paikka ensimmäiselle junayhteydelle. Ja eikös junassa ollut DB:n edustaja, joka teki tutkimusta matkan syystä ja lipunoston helppoudesta. Monen saksalaisen/itävaltalaisen puheesta ymmärsin edes jotain, mutta nyt olin ihan pellolla. Onneksi edes toinen meistä tajusi jotain. Kun intouduin välillä ihastelemaan matkalla näkynyttä kirkkoa tai maisemaa, niin kyllä hän kovasti selitti jotain paikasta. Nyökkäilin, kun en kehdannut vain pyöritellä päätäni.

Junissa on vielä palvelua

Junista vielä sen verran, että tuolla niissä saa palvelua istumapaikalle. Eli samaan tapaan kuin ennen Suomessa siellä kiersi kahvi- ja eväskärryjen kanssa ihminen. Ja paluumatkalla yksi henkilökunnan jäsen kantoi ykkösluokkaan ihan tarjottimella kunnon evästä. Kuinkakohan kauan menee, ennen kuin sielläkin säästetään ja laitetaan ihmiset itse hakemaan kahvinsa ravintolavaunusta? Toivottavasti pitkään. Tosin siinä vaiheessa, kun tämä samainen työntekijä istahti takana olevalle vapaalle penkille mussuttamaan kanasalaattiaan, niin toivoin palvelun loppuvan pikimmiten. Eikö henkilökunnalle ole omia tiloja?

Fürth  pieni suuri kaupunki

Muutamien vaihtojen jälkeen päädyimme Fürthiin, jossa majapaikkamme oli melko lähellä asemaa. Siellä puolivallaton poikamiesisäntämme otti meidät vastaan. Illalla kävimme vain lähikaupassa ostamassa sämpylätiskin tyhjäksi ja apetta jääkaappiin. Ja kuinka ollakaan, majapaikassa oli Nintendon Classic Mini -pelikonsoli, josta löysin Dr. Marion. En muistanutkaan sellaisen olemassaoloa, mutta sitä tuli joka ilta paukutettua. Jostain syystä se oli aina lempparini.

Pääkohteemme oli Adidaksen Outlet, jossa saimme kummasti vierähtämään kolme tuntia. Voisi kuvitella, että siinä ajassa ehtisi ostaa törkeästi, mutta ostoksemme olivat kuitenkin melko hillittyjä. Ja suurin syy taisi olla se, että matkalaukuissa ei olisi ollut tilaa isommille hankinnoille.

Kuva5.jpg

Fürthissä myös käppäilimme kaupungilla hauskoja taloja katsellen. Kaupungissa on kivasti vanhoja rakennuksia, sillä se ei kokenut toisessa maailmansodassa niin pahoja vaurioita kuin monet muut saksalaiset kaupungit. Erityisesti Gustavstrassella kannattaa käydä, jos tykkää ravintoloista, kahvittelusta ja näteistä rakennuksista. Katu on saanut nimensä Ruotsin Kustaa Adolfin mukaan, koska hänen väitetään ruokailleen siellä olevassa majatalossa 1600-luvulla. Kadulla oli myös jännä kirjakaappi, josta sai ottaa kirjoja ja jonne sai viedä kirjoja. Aika jännä idea. Sinänsä koko Fürth on aika jännä paikka, koska itselleni se on tuntematon suuruus. Asukasluku kuitenkin huitelee yli 100 000:ssa, eli ei se ihan minikylä ole. Edelleen: se ensimmäinen rautatieyhteys kulki sinne. Ja muun muassa Henry Kissinger on syntynyt kaupungissa. Erikoista.

Kuva6.jpg

Kuva4.jpg

Würzburg  toinen pieni suuri kaupunki

Toinen itselleni tuntematon suuruus on Würzburg, joka on aavistuksen Fürthiä isompi paikka. Kuinka moni tiesi, että W. Röntgen oli siellä yliopiston professori ja rehtori ja löysi röntgensäteet? Hänen takiaan emme sinne menneet, vaan kaupunki oli kätevän ajomatkan päässä, joten teimme sinne päiväreissun. Olin tyytyväinen, että en joutunut itse ajamaan, koska matkamme olisi kestänyt paljon pidempään. En ole tottunut ajamaan ihan tuollaisia nopeuksia noin ruuhkaisella tiellä (n. 160 km/h). Oikea kaista oli käytännössä koko 90 kilometrin matkan täynnä rekkoja. Voisi olla tarvetta vielä yhdelle lisäkaistalle…

Kuva1.jpg

Würzburgissa pääkohteemme oli 1700-luvulta peräisin oleva linna. Siellä ei valitettavasti saanut kuvata, joten ainoat kuvani ovat sen puistosta. Varsin säntillisesti tuntuvat nuo pensaansa leikkaavan. Ja kuvauskielto ei monia ihmisiä tuntunut hetkauttavan, sillä siihen malliin Canon näpsyi. Mutta kun on tällainen tunnollinen sääntöjä noudattava ihminen. Linna oli kyllä mielenkiintoinen ja nätti, joten kyllä se kiertää kannattaa.

Kuva2.jpg

Kaupunkikuvassa näkyi myös kukkulalla sijaitseva Marienbergin linnoitus, jonne oli vapaa pääsy. Paikoitus tosin maksaa, jos autolla ajaa ylös asti. Linnoituksessa moniin paikkoihin ei saanut mennä, joten sinänsä alhaalla olevassa linnassa oli enemmän nähtävää. Mutta kyllähän sieltä ylhäältä oli ihan kivat näkymät. Kävin myös museokaupassa ostoksilla, ja siellä jopa oli korttimaksulaite, mutta suorastaan kauhistuivat, kun kysyin siitä. Olisi kuulemma niin paljon parempi, jos voisin käteisellä maksaa. Jep. Ne eivät tuolla tunnu korttimaksuja harrastavan siinä määrin kuin Suomessa, jossa monissa paikoissa taas ei tunnu olevan vaihtokassaa kun kaikkien odotetaan maksavan kortilla.

Kuva3.jpg

Paluumatkalla ajoimme osan matkaa idyllistä pikkutietä, kun kiersimme Ebrachiin päin katsomaan jotain yli 40 metrin korkuista puutornia, joka kiersi puiden ympärillä ja jossa saattoi kävellä. Koska se ei kuitenkaan näkynyt tielle, sulkemisaikaan ei olisi ollut pitkä aika ja kuskimme kaasujalkaa poltteli, niin tämä Baumwipfelpfad jäi näkemättä. Minusta se ei kuitenkaan ollut turha kiertoajelu, sillä tykkään niistä pienen pienistä paikoista, joissa tie menee suoraan kylän läpi ja jokaisessa paikassa on oma pikkuinen kirkko ja kauppa. Vallan viehättäviä paikkoja, joita ei motarilla näe.

Paluulennosta ei tarvinne enempiä kertoa, sillä ei sitä tuskaista valitusvirttä kukaan halua lukea. Hieman helpotti, että se oli Finnairin siivin, koska sen kyydissä olen edes hiukan rauhallisempi. Ja se ei ole paljoa. Kuinka ollakaan vieressä istui joku avaruuskonferenssissa ollut suomalainen, joka tuntui tietävän kaiken linnuista. Vaikka minua pelotti ja sanoin sen myös ääneen vierustoverille, niin matka sujui kuitenkin paljon paremmin, kun oli lintukeskustelu käynnissä. Ja myös lentosää oli suotuisa, joten matka sujui tasaisesti.