Mähän alan päästä oikein vauhtiin ja valita pelkästään uusia reittejä. Minä, joka tykkään tutusta ja turvallisesta. Tällä kertaa suuntasin Aakenustunturille Moloslaen kierrokselle, joka on ollut retkilistallani jo pitkään. Voisin väittää reitin päätyneen listalleni ylevistä kulttuurihistoriallisista syistä, mutta oikeasti olen halunnut sinne pelkästään parin paikannimen perusteella. Vasta myöhemmin selvisi historia-aspektit. No mutta jaarittelu sikseen ja asiaan. Matkaa kertyi Porokämppä-koukkaus mukaan lukien 13,35 kilometriä, ja aikaa kulutin taukoineen viitiseen tuntia.

Tutunomainen alku

Jätin auton Totovaaran pysäköintialueelle, josta lähtee useampia reittejä. Ensimmäiset kilometrit kulkevat tutunomaisessa metsässä. Ehkä jopa hieman tylsää, koska mieli jo halajaa avaraan tunturiin. Noin 2 kilometrin kohdalla reitti haarautuu: lähdin kiertämään vastapäivään. Puut pienenevät, ja polku kapenee ja tulee hieman hitaampikulkuiseksi juurakkoineen ja kivineen. Vähitellen maisema avartuu, kun vasemmalla on Moloslaen rakkamaista rinnettä ja oikealla avarampaa maisemaa. Tätä olin odottanutkin.

Nyt päästiin asiaan

Historian siipien havinaa

Viiden kilometrin kohdalla on helmikuussa 1944 Moloslaen rinteeseen törmänneen Junkers Ju 52 -kuljetuskoneen hylky. Hurjaa ajatella, että tähän kohtaan saksalaiset menehtyivät ja eloon jäänyt koira järsi isäntiään henkensä pitimiksi. Jäänteet ovat yllättävän pienet, mutta silti vaikuttavat. Tästä eteenpäin reitti jyrkkenee ja nousee Vaulokurun viertä ylöspäin. Kun lopulta pääsin ylös, piti tehdä tiukka reittivalinta, joka ei lopulta ollutkaan niin vaikea. Eniten kiinnosti oikealle lähtevä polku, joka vie Pallilaelle. Mutta lähistöllä olevalla Porokämpällä olisi huussi, mikä vei tässä kohtaa voiton – aukeassa tunturissa kun olisi ollut vaikea pyllistellä diskreetisti.

Joskus tuollakin Tante Julla on lennetty

Kahvitauko Porokämpällä

Niinpä suuntasin alaspäin kohti Porokämppää, josta tuli noin 1,5 kilometrin mittainen lisälenkki Moloslaen kierrokseen. Kartassani kämpän kohdalla lukee Moloslehto, mutta reitillä lukee joka paikassa Porokämppä. Pakko olla sama, koska ei siellä muutakaan tupaa ollut. Maasto muuttui metsäisemmäksi ja pusikkoisemmaksi. Lopulta olin kämpillä, jonka tulistelupaikalla pidin pienen kahvitauon. Ja sitten taas kipuamaan ylöspäin varsinaiselle reitille.

Kahvitauko Porokämpällä

Reittimerkintä ei olisi pahitteeksi

Reitti eteni Moloslaen toisella reunalla kohti Vasalakea. Olisin yhteen risteyskohtaan kaivannut kylttiä Moloslaen kierroksesta ja parkkipaikasta, sillä reittimerkintä näytti ainoastaan Haavepaloa. Toki omasta kartastani löysin suunnan, mutta pientä epäröintiä oli ilmassa – varsinkin kartattomalle merkintä olisi hyvä. Yksi pariskunta siinä jo pyöri ja kyseli minulta suuntaa. Pienen kipuamisen jälkeen on kivat löhötuolit, joissa istahdin hetkeksi katselemaan maisemia.

Tauon paikka

Penkeiltä on vielä tovi loivahkoa nousua. Ja ylämäen jälkeen tulee aina alamäki. Tämä oli pitkälti uudehkon näköistä ja hiekoitettua polkua eli helppokulkuista. Matkan edetessä sai samalla katsella syksyn viimeisiä ruskamaisemia ja ylitse lenteleviä kuukkeleita. Ja noin 11,5 kilometrin kohdalla ollaankin tutussa risteyksessä, josta alun perin lähdin kiertämään reittiä vastapäivään.

Alaspäin kohti parkkipaikkaa

Parkkipaikalla automäärä oli lisääntynyt melkein 50:een, kun aamulla autoja oli ollut kuutisen kappaletta. Mutta tunturiin on helppo hukkua, joten ei siellä ruuhkaa ollut. Polun varressa muutaman sadan metrin päästä parkkipaikasta oli näppärästi vessa poikineen, mutta päätin kuitenkin kävellä parkkiselle asti. Sieltä löytyy hieman piilossa olevampi vaihtoehto.

Vessa poikineen

Summa summarum

Alun tylsähköä osuutta lukuun ottamatta hieno reitti. Olen myös tyytyväinen valitsemaani kiertosuuntaan. Porokämppä ei ollut mikään ihmeellinen nähtävyys, mutta harvoinpa autiotuvat ovatkaan reitin kohokohtia. Varsinkin Junkersin puoleinen rinne oli vaikuttava, ja tietty se koneen hylky.