Reidar Särestöniemen museo on sellainen paikka, joka vetää puoleensa kerta toisensa perään. En edes muista, kuinka monta kertaa olen siellä käynyt, mutta kummasti auton renkaat sinne aina suuntautuvat. Varsinkin nyt, kun reilu vuosi sitten hankin myös Särestöniemessä käyvän Museokortin, museoon tulee entistä helpommin lähdettyä. Eli jos et ole vielä Museokorttia hommannut, mutta tykkäät käydä museoissa, niin kannattaa ainakin tutustua siihen. Se käy yli 220 museossa ympäri Suomen, mutta tokihan eteläisessä Suomessa on paljon enemmän museoita, joten siellä saa myös helpommin rahoilleen vastinetta.

Autolla tai hiihtäen

Reidar Särestöniemi (1925–1981) on yksi merkittävimpiä suomalaisia kuvataiteilijoita, ja hänen taiteilijakotinsa sijaitsee Kittilän Kaukosten kylässä Ounasjoen rannalla. Kävin katsomassa hänen näyttelynsä Helsingissä Didrichsenin taidemuseossa vuonna 2010, mutta vielä vaikuttavampaa hänen taiteenseensa tutustuminen on varsinaisella pääkallonpaikalla. Museolle on isolta tieltä noin kymmisen kilometrin mittainen hiekkatie. Museoalue on todella idyllinen paikka, mutta tuntuu myös olevan kaukana kaikesta. On hurja ajatella, millaista elämä on ollut siellä aikana, jolloin Reidarin töitäkin siirrettiin veneellä kylille, koska tietä ei vielä ollut. Talvella museoon pääsee myös joen yli hiihtämällä, ja itse olen osallistunut muutaman kerran maaliskuun lopussa järjestettävään leppoisaan Särestöniemi-hiihtoon. Se on noin 30 kilometrin mittainen sivakointireitti, ja kääntöpaikka on museolla, jossa osallistujat saavat ilmaisen kahvin ja pullan. Museo on ollut toiminnassa vuodesta 1985 lähtien, ja Reidarin veli Anton (1921–1997) lahjoitti kokoelmat museon käyttöön. Itse olen löytänyt museon vasta myöhemmin, mutta puolisollani on ollut ilo aikainaan tavata Anttu, joka siis asui alueella ja turisi mielellään turistien kanssa.

Vanhassa Särestössä aika on pysähtynyt

Museo koostuu useasta eri rakennuksesta. Mielestäni mielenkiintoisin on Vanha Särestö, eli Reidarin synnyinkoti, jossa pääsee kurkkaamaan tarkemmin Reidarin vanhempien ja sisarusten elämään. Sekä Antun taskukellokokoelmaan. Tuvassa aika on todella pysähtynyt. Melkein voin kuvitella, kuinka Reidar on astellut paikalle ja soittanut vakiotaksikuskilleen ja pyytänyt kyytiä Norjan Vesisaareen, jossa Alma-äiti oli syntynyt ja joka oli merkittävä paikka myös Reidarille. Ja on myös ihana ajatella, että tuohon aikaan jossain Lapin perämettässä vanhemmat (varsinkin Alma-äiti) ovat tukeneet poikansa taiteellista lahjakkuutta ja kannustaneet luovaan ammattiin. Voisi helposti kuvitella, että ajatusmaailma olisi ollut erilainen.

Pietilöiden suunnittelemat uudisrakennukset

Lisäksi alueella on Reidarin rakennuttamat galleria- ja ateljeerakennukset eli Reidarin Särestö. Ne ovat itse asiassa 1970-luvulla Reima ja Raili Pietilän suunnittelemat. Lisäksi pihapiirissä on Raili Pietilän 1980-luvun lopulla suunnittelema kahvila- ja toimistorakennus.

Altaaseen tai jokeen

Ateljeen yläkerrassa on hauska uima-allas. Tiedä sitten, kuinka käytännöllinen se on ollut, mutta ehkä sellaisiin pikkusieluisiin seikkoihin ei suuri taitelija kiinnitä huomiota. Ja ehkäpä itsekin haluaisin altaan, jos vieressä olisi ainoastaan vuolaasti virtaava Ounasjoki ja lähimpään uimahalliin ties kuinka monta sataa kilometriä. Helppohan se on kaupunkilaisen huudella.

Kissan kokoinen signeeraus

Reidarin maalauksissa on jotain todella vangitsevaa. Värimaailma on todella upea, ja pienenä yksityiskohtana minusta on hauska mainita, että hän ei ainakaan signeerannut töitään mitenkään vaatimattomasti. Pidän erityisesti hänen koivikkoaiheisista töistään, mutta tällä kertaa tulin katsomaan kahta harvemmin näytillä olevaa taulua. Toinen niistä oli Petrus ja Paulus. Ja jos tykkää yksinkertaisemmasta tyylistä, niin museokaupassa on Uiva poro -aiheisia tuotteita, joissa näkee, kuinka parilla siveltimen vedolla on saatu niin upea työ.