Uusi päivä, uusi retki. Tällä kertaa teimme vappuretken Hämeenlinnaan Ahveniston luontopolulle, jossa kiersimme 6 kilometrin pituisen reitin. Minulla oli kännykässä reitin virallinen opaslehtinen, jossa oli jonkinlainen karttakin. Eli reitin varrella on numeroituja tolppia eli rasteja, joista voi lukea tarkemmin opaslehtisestä. Reitti on merkitty keltaisilla kolmioilla.

IMG_20200502_133714%5B1%5D.jpg

Ahvenistonjärven urheilukeskus

Hukassa jo ensimetreillä

Mistä ihmeestä se reitti alkaa? Uimarannan vasemmalla puolella on kyltti, jossa lukee Ahveniston luontopolku. Keltaista kolmiota ei siitä kohtaa näy missään. Ja kävimme lenkin jälkeen uudelleen tarkistamassa: ei todellakaan näy. Lähdimme ylämäkeen johtavaa tietä, mutta jossain vaiheessa katsoimme kartasta, että ei se reitti voi mitenkään mennä näin pitkälle rannan myötäisesti. Palasimme takaisin palloilemaan jonkinlaisen amfiteatterin viereen. Siitä lähti kaksi tietä eri suuntiin. Valitsimme jyrkemmän, mutta kartan mukaan sekään ei vaikuttanut oikealta. Lopulta lähdimme polkua pitkin ja nousimme mastoa kohti todella jyrkän mäen päälle: päädyimme sairaalan ensiavun parkkikselle. Minulla on maastokartta kännykässä, joten sen perusteella päättelin, että jos kuljetaan aidan viertä ja käännytään oikealle, kun aita loppuu, niin tulemme melko lähelle kakkorastia. Oikein päätelty. Siitä eteenpäin keltaisia kolmioita oli kiitettävästi.

IMG_20200502_115452%5B1%5D.jpg

Vaihteleva reitti

Reitti oli todella kiva: kuusikkoa, aarnialuetta, rämettä, kangasmetsää, harjuja ja järviä/lampia. Ja loppupuolella ihmisen muovaavaa maastoa: moottorirata, hyppyrimäki ja uimaranta. Kutosrastin kohdalta olisi voinut valita puolta lyhyemmän reitin, mutta me jatkoimme kuuden kilometrin kierrosta.

Reitin varrella oli mielenkiintoisia kaatuneita puita. Tämän kohdalla mietimme, että onko se voinut kaatua tuolla tavalla luonnostaan. En tiedä puista mitään, joten ei hajuakaan. Oma teoriani on, että se on naamoitui näyttämään luonnolliselta kuolemalta...

IMG_20200502_114555%5B1%5D.jpg

Opaslehtisen mukaan Ahvenistonharjulla on luontopolun komein näkymä (rasti 16). Olihan se ihan kiva, mutta itseeni teki suuremman vaikutuksen harju kokonaisuudessaan, kun katsoi alas ja huomasi, miten korkealla kävelee. Harjulta laskeuduimme alas ja kävimme katsomassa Kahtoilammin uimarantaa. Päätimme, että seuraavalla kerralla käymme uimassa siinä emmekä Ahvenistonjärvellä. Reitin hapottavin nousu oli lammen jälkeen, kun piti kivuta uudestaan harjulle. Hengissä siitäkin selvittiin.

IMG_20200502_123401%5B1%5D.jpg

Kahtoilammin pitkospuut

Matka jatkui kohti urheilukeskusta. Vasemmalla näkyi Ahveniston moottorirata, jossa olen joskus käynyt hiihtämässä. En ole talvella tajunnut, että radan keskellä on pientä vesialuetta. Pian laskeuduttiinkin taas Ahvenistonjärven rantaan ja hiekkarannalle. Tälläkin kertaa uimapaikaksi valikoitui maauimalan puoleinen laituri, jonka vieressä on hyvä pukukoppi. Seuralainen tykkää uimisesta mutta ei pidä isoista kaloista. Satuin mainitsemaan, että järvi on umpijärvi ja luonnonsuojelualueella, jossa kalastus on kielletty. Eli kalat kasvavat isoiksi, kun kukaan ei (ainakaan periaatteessa) niitä pyydä. Yritin lohduttaa näyttämällä opaslehtisen piirroskuvaa, jossa se iso paha hauki oli syvempänä ja pinnan lähellä oli pieni harmiton ahven... eli sekaan vaan.

IMG_20200502_133916%5B1%5D.jpg

Summa summarum

Ja se reitin alku? Palasimme lähtöpaikkaan eli kyltille. Kun siitä nousee jonkin matkaa ylöspäin, niin yhdessä tolpassa on metsään päin osoittava keltainen nuoli. Missaattiin se totaalisesti. Tuskin se keltainen maali niin kallista on, etteikö yhden lisänuolen voisi laittaa siihen lähtöpaikan läheisyyteen, jotta tyhmempikin tajuaisi kulkusuunnan.

Kun jättää tuon alkuhaahuilun laskuista, niin reitistä jäi kiva fiilis. Sopivan vaihtelevaa maastoa ja ei liian ruuhkainen (ainakaan alkupuolella reittiä, rantareitillä olikin jo enemmän väkeä).