Pallastunturi kuuluu päiväretkiperinteeseeni. Taivaskeron kierron on kiva, samoin Palkaskeron. Niitä voi kiertää kesästä ja syksystä toiseen. Aina samaan suuntaan. Aina samassa seurassa. Ja yleensä samoilla eväillä. Olen kova urautumaan ja tykkään hyviksi havaituista varmoista ratkaisusta. Siksi välillä pitää muistutella itseään, että siellä kivassakin paikassa voi kokeilla uutta. Tällä kertaa kokeilussa oli reitti Rihmakurun kodalle.

Poro löytänyt kivan viileän paikan

Sekalaisia havaintoja: tervehtimiskoodisto haltuun ja naiset enemmistönä

Vastaantulijoita oli jonkin verran, ja lähes kaikki näyttivät varusteiden perusteella sellaisilta, jotka olivat yöpyneet reitillä. Ja heistä kaikki sanoi aina "terve". Me puolestaan "hei". Ne pari hassua päiväretkeilijää olivat myös hei-linjalla. Eli jos haluaa sulautua joukkoon tai ryhtyä yön yli -patikoijaksi, kannattaa muuttaa tervehdystyyliä.

Toinen havainto oli, että suurin osa patikoijista oli naisia. Syistä voisi varmaan tehdä akateemisen tutkielman. Yksi kaverinikin oli pelkästään naisille suunnatulla patikointiretkellä, joten siinä lienee yksi syy: nykyään retkiä ja kursseja järjestetään myös pelkästään naisille. Niihin on helpompi osallistua, jos vaihtoehtona olisi lähteä reissuun yksin. Itsekin harkitsin naisille suunnattua suunnistuskurssia ihan vaan sen takia, ettei paikalla olisi jotain besserwisser-hemmoa selittämässä, pätemässä ja kertomassa huikeista suunnistuskokemuksiaan. Sitten itselle tulee sellainen olo, että kehtaako tässä nyt kysyä ohjaajalta jotain yksinkertaista, kun tuo yksi tuossa selittää. Ai kamala, mitä yleistämistä: lupaan läpsäistä itseäni siitä hyvästä, mutta näihin hemmoihin nyt vaan toisinaan törmää, niin tuolla sen voisi minimoida. Tosin olen myös törmännyt miesselittäjä-naiseen. Suo siellä, vetelä täällä.

Taivaskeron kierroksen kestävöittämistyö kesken

Tuttu alku reitillä

Reitin alku on sama kuin Taivaskeron kierroksella. Alkureittiä kestävöitetään, joten tunturiin oli tuotu valkoisia kivituhkasäkkejä (itse luulin soraksi, mutta Ylläs-Pallastunturin somepäivityksestä selvisi tuo materiaali). Eivät kauhean nättejä, mutta tätä kirjoittaessani ne on taidettu jo levittää maastoon. Alun nousun jälkeen alkaa tasaisempi maasto, josta jatketaankin suoraan kohti Hettaa. Tästä alkaa hieman hitaampaa ja vaikeakulkuisempaa rakkamaastoa, joka melko pian muuttuu jonkinlaiseksi alaspäin viettäväksi tunturiniityksi, jossa oli paikoin myös todella märkiä kohtia. Lenkkarit kastuisivat, mutta tuskinpa kukaan reitille peruslenkkareilla haluaakaan. Tosin ennen Rihmakurua joku polkujuoksija ohitti meidät, mutta he ovatkin asia erikseen. (Siinä lienee yksi lisäsyy sille, miksi naisia näkee reiteillä enemmän: polkujuoksu on trendikästä ja naisten(kin) suosiossa.)

Oikeanpuoleinen kaveri hypähti puoli metriä, koska ei kuullut meidän tulevan

Kyllä se kymppiä näyttää toisin kuin kelloni

Reitti luvattua lyhyempi

Luontokeskuksen ja netin merkintöjen mukaan Rihmakurulle on 10 km luontokeskuksesta. Yhdellä nyppylällä näkyi kota, jonka uskoimme olevan Rihmakuru, koska kellon mukaan kymppiin olisi vielä muutamia kilsoja. Siksi olikin melko hämmentävää, että kota osoittautui Rihmakuruksi. Nyppylältä näkemämme kota oli Nammalkurun kota, johon on Rihmakurusta vielä 3 km. En vieläkään ymmärrä, miten luotettavani Suuntoni näytti lähes kahta kilometriä lyhyempää reittiä: gps oli tarkimmalla (akkua eniten kuluttavalla) asetuksella, ja en todellakaan oikaissut. No, samapa tuo: olikin jo kahviaika, niin nyt se tuli vähän nopeammin.

Kahvipaussi Rihmakurussa

Rihmakurun kota

Juuri ennen kodalle nousevia portaita oli nähtävillä jäänteitä talvesta. Siis lunta. Kota oli siisti, mutta sisällä oli niin järkyttävän kuuma, että kahvit oli juotava ulkona tulistelupaikalla. Jonkin verran pörräsi hyttysiä, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Rihmakurussa on myös lähde, josta voi käydä täydentämässä vesipulloa.

Tuolla portaisen yläpäässä kota häämöttää

Paluumatka alkaa pitkällä nousulla. Tullessa olimme pohtineet, että mahtaa olla hidas ja hapottava paluu varsinkin siellä vaikeakulkuisemmassa rakassa, mutta yhtäkkiä huomasimmekin olevamme lähellä Taivaskerolle vievää risteystä. Matka meni ihan huomaamatta.

Pitkähköä loivaa nousua

Vaihtoehtona olisi ollut palata samaa reittiä luontokeskukseen (silloin matkaa olisi tullut 20 km, tosin kelloni mukaan ainoastaan 16 km), mutta me päätimme kääntyä oikealle ja suunnata Taivaskeronkierrokselle ja palata toista kautta lähtöpisteeseen. Tuttua ja turvallista. Eikä matkaa edes tule kauheasti sen enempää. Tosin lopussa laskettelurinnettä laskeutuessani muistin, että loppu on melko vaativa ja aavistuksen tylsähkö: paikoin jyrkkää rinnettä, rakkaa ja irtokiviä, jotka liukuvat kenkien alla.

Hissikyyti kelpaisi, kiitos, kun varpaat ovat muussina

Summa summarum

Suurin osa päiväretkeilijöistä kiertänee Vatikurun luontopolun, Taivaskeron tai Palkaskeron (perustuu havaintoihini usemman vuoden ajalta), joten jos ei halua mennä virran mukana, niin Rihmakuru on varteenotettava vaihtoehto. Se on kivaa vaihtelua muille lähireiteille. Nousua tulee reippaasti molempiin suuntiin, eli siihen kannattaa varautua.

Miinuksena on mainittava kenkäni, jotka tappoivat isovarpaani. Eli se ei ole reitin vika vaan kenkieni. Ne eivät ole uudet, ja huhtikuussa jo mietinkin, että tuntuvatpa ne nafteilta talvikenkien jälkeen. Tämän reitin jälkeen tajusin, että varpaani todella ottavat kärkeen kiinni: toinen varvas muuttui vähitellen pikimustaksi. Jännästi on jalka kasvanut talven aikana – kuulemma iän myötä niin voi käydä, prkl. No, tästähän selvittiin useamman päivän pähkäilyllä, että ostaisinko Levin Intersportista uudet kengät vai en – kun noi vanhat on vielä ihan ehjät ja ovat aina ennenkin sopineet ja eiköhän niillä nyt vielä jotekin pääsisi. Viis siitä, että öisin varpaita särki ja peiton painokin tuntui ikävältä. Tein vielä yhden lyhyehkön Särkitunturin lenkin näillä piukeilla popoilla kunnes järki voitti: ostin uudet.