Meinasi käydä kalpaten ja jäädä Juuso-karhun taidenäyttely näkemättä. Joskus pitää ehdottomasti käydä Kuusamon Suurpetokeskuksessa näkemässä Juuso ihan ilmielävänä, mutta nyt piti tyyytyä Helsingin Kalliossa olevaan Voimakkaita ja pehmeitä kosketuksia -näyttelyyn.

Taulut olivat esillä Helsinginkadulla Ruplassa, jossa oli vierailuaikaan meneillään brunssi. Tavallaan on hauskaa, että taulut ovat kuppilan seinällä, mutta olihan se vähän ahdasta paikan ollessa täynnä. Kääntyessä piti katsoa, että hanuri ei viistä pöydältä jonkun kahvikuppia. Nähtävästi olen sen verran metsäläinen, etten innostuisi aamupalan syömisestä paikassa, jossa osa syö ja osa vaan tulee seisoskelemaan pöytäni viereen ja katsomaan tauluja. No, minäpä olin se seisoskelija.

Taulut itsessään olivat sympaattisia. Vaikka eivät olleet valokuvamaisia. :) Värien käyttö oli ihanaa, ja joissain teoksissa oli jopa karvoja. Kyllä minä tuollaisen voisin seinälleni ottaa. Ajatuksena on todella herttaista, että yli 400-kiloinen nallukka sotkee värejä tassuihinsa ja lätkii niitä paperille. Mutta jos totta puhutaan, niin karhuudesta tulee selkeästi sympatiapisteitä, koska en välttämättä olisi yhtä innostunut jonkun ihmisen vastaavasta työstä. Kauheaa syrjintää. Ja ei minun taidesilmällä edes erota, onko taulun maalannut karhu vai ihminen. Joissain oli toki tassun jälki, mutta kyllä sellaisen voisi tehdä kaksijalkainenkin.

Juuso-karhu: Mansikat kesäillassa

Kaiken kaikkiaan kompakti näyttely jätti iloisen mielen. Hieman harmittelin, että heräsin näyttelyyn niin myöhään, koska suurin osa tauluista oli jo myyty: olin sen verran iloisella mielellä, että olisin saattanut haksahtaa. Ja mieleen jäi myös kytemään ajatus kesäreissusta Kuusamoon.