Minulla on tavoitteena vierailla kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Mitään dedistä en ole itselleni asettanut – kunhan kerkeän. Pelkkää parkkipaikalla kahvittelua ei kuitenkaan lasketa vierailuksi, vaan edellytyksenä on jonkinlainen käppäily puistossa. Viikonloppuna lisäsin listaan Isojärven kansallispuiston Kuhmoisissa.

Alkureitin maastoa

Savottapolku

Tälläkin kertaa reittivalinnan tärkein kriteeri oli pituus. Savottapolun 10 kilometriä sopi siis mainiosti. Nettisivujen mukaan reittii kannattaa varata 4–5 tuntia. Meillä mopo lähti hieman keulimaan, sillä omien lisäkiemuroiden jälkeen matkaa kertyi reilut 13 km. Aika-arvio oli silti hyvä. Heretyn kämppäkahvilan luota lähtenyt reitti oli merkitty valkoisilla vinoneliöillä, mutta Latokuusikosta eteenpäin merkeissä oli pihistelty. Kiersimme suositusten mukaisesti vastapäivään. Ekat kilometrit olivat kivikkoisempaa ja juurakkoisempaa, mutta sen jälkeen oli parempaa reittiä. Ja lopukilometrit olivat pyörätietä. Yllättävän monessa kohdassa polulle oli kaatunut puu, jonka yli joutui hyppäämään tai kiipeämään.

Latokuusikon kohdalla oli majavien tekemä pato, ja kuinka ollakaan majava on myös kansallispuiston logossa. Minulle kyseisestä eläimestä tulee ensimmäisenä mieleen Kamala luonto -sarjakuvan elämää sivusta seuraileva erakkomajava. Pato näytti melkoiselta röykkiöltä, vaikka majavilla onkin suunnitelma rakennelmissaan. Latokuusikosta olisi kartan mukaan voinut jatkaa Vahterjärvelle vasemmanpuoleista reittiä Kaakkovuoren kautta tai oikeanpuoleista reittiä Mutkalammen kautta. Molemmat reitit yhtyisivät noin kilsan jälkeen. Valittiin Mutkalammi. Tosin siellä yhtymäkohdassa huomattiin, että se toinen reitti oli kokonaan pois käytöstä.

Vahterjärvellä oli kaksi tulistelupaikkaa lähekkäin. Valittiin kallioisempi, josta oli kiva katsella järvellä sukeltelevaa kaakkuria. Eväinä oli tälläkin kertaa kotimaista kahvia ja ruisleipää poronkylmäsavupaistilla, kananmunalla ja juustolla. Miksi vaihtaa hyväksi todettua pakettia. Ulkona kaikki maistuu paremmalta, eli itse asiassa eväsretkellä melkein kaikki muona uppoaisi.

Loppukilsojen maastoa

Tauon jälkeen oli noin 300 metriä kävelyä risteykseen, jossa piti tehdä valinta lyhyemmän ja pidemmän reitin välillä. Valittiin noin kilometriä pidempi ja kiepattiin läheltä Lortikkaa. Ei lisälenkillä mitään mullistavaa näkynyt, mutta kiva valinta silti. Sen verran helpotettiin, ettei lähdetty toiselle lisälenkille Lortikanvuorelle vaan kuljettiin tasaisella.

Olin somesta huomannut monien kuvanneen kallioista niemennokkaa. Karttaa tutkailemalla päättelin paikan olevan Mäyrälahdella oleva Mäyräniemi. Paikka löytyi helposti, koska siinä kohtaa Savottapolku ja Heretyn luontopolku yhtyvät. Siitä pieni koukkaus oikealle, niin luontopolun opastaulun mukaan kärkeen on 200 metriä. Kartan mukaan 500 metriä. Kannattaa luottaa karttaan. Tätä polkua ei ole virallisesti merkitty, mutta kun etenee rantaa ja kärkeä kohden, niin niemenkärjen kyllä löytää. Niemi oli hienompi paikanpäällä kuin kuvissa.

Viimeinen taukopaikka olikin Kannuslahdessa, jossa myös oli tulistelumahdollisuus. Meitä kiinnosti uiminen, joten pulahdimme ison kallion vierestä Kurkijärveen. Lähellä rantaa pohjassa näkyi viehe; melkein teki mieli sukeltaa se mukaan, mutta koska sukellukseni on sorsamaista eikä kaakkurimaista, niin sinne jäi viehe.

Summa summarum

Leppoisa reitti, aurinkoinen ilma, hyvää seuraa, hyvät eväät, ei liikaa ihmisiä. Eli kaikki hyvin. Parkkipaikalla oli jo aamulla klo 10.30 paljon autoja, ja poislähtiessä osa oli joutunut parkkeeraamaan tien viereen. Onneksi reitillä ei kuitenkaan näkynyt ruuhkaa. Lisäksi kivana yllärinä Heretyn kämppäkahvila oli auki, joten automatkalle sai pientä evästä.